CUP-RAPORTTI: Lahti - KTP

KTP:lle tappio, mutta cup-taival jatkuu

Lahti Basketballin alempisarjalaisena saamat aloituskolmoset olivat KTP:lle liikaa. Uudistuneessa Suomen Cupissa yhtä tappiota ei katsota pahalla, vaan KTP:n savotta jatkuu äänekoskelaista kakkosdivarijoukkuetta Koiviston Kipinää vastaan.

Suomen cup, 1.kierros: Lahti Basketball - KTP-Basket 86-82 (43-31)

Ensimmäinen neljännes

Ottelu alkoi Lahti Basketballin kymmenellä kolmen pisteen heitolla, joista lahtelaiset upottivat puolet - juuri kuten Sami Ikävalko ennen ottelua toivoi. Näin ollen LaBa aloitti 15-0 johdosta. Ensimmäiset pari minuuttia pisteitä tehtiin vuorotellen, jota seurasi kolmen minuutin koriton putki, kunnes Matt Williams Jr. laittoi kakkosen pohjaan. Tätä seurasi hetken päästä Joonas Lehtorannan vapaaheitot, joilla KTP nousi 10 pisteen päähän (19-9). Lahti tuntui tuskailevan hyökkäyspäässä ja vasta Vesa Mäkäläisen kakkonen kuuden minuutin pelin jälkeen aukaisi vähän lahtelaisten heittopelin lukkoa. Tämän jälkeen alkoikin sitten KTP:n hyökkäyspeli tökkiä ja viimeisellä neljällä minuutilla KTP sai aikaan vain kuusi pistettä. Lahti oli neljänneksen loppuessa kasvattanut alun 15 pisteen johtoaan kolmella pisteellä ja toiselle neljännekselle siirryttiin tilanteessa 33-15.

Toinen neljännes

Toinen neljännes lähti käyntiin samalla tavalla kuin ensimmäinen. Aluksi pisteitä tehtiin vuoronperää ja KTP ei tuntunut saavan eroa kavennettua millään. Sami Ikävalko ajoi ja Homppa Pounds joutui rikkomaan - kori ja vapari päälle pussiin, ja ero jo 19 pisteeseen. Tämän jälkeen KTP-leirissä tapahtui ryhdistäytyminen, joka näkyi varsinkin puolustuspelaamisessa. Aggressiivinen puolustus ja screenien vaihtaminen tuottivat Lahdelle ongelmia, eikä Lahti meinannut saada helppoja heittoja millään. Toisessa päässä Pounds laittoi ensin kovan kolmosen pussiin, jota seurasi Donte Thomasin kakkonen ja ero 12 pisteeseen. Laban päävalmentaja Petri Velling päätti pysäyttää KTP:n runin aikalisällä. Se ei tuonut muutosta Lahden hyökkäyspeliin, mutta puolustus alkoi toimimaan, ja nyt KTP:llä oli myös ongelmia omissa hyökkäyksissään. Aikalisän jälkeen nähtiin viisiminuuttinen, jossa ainoaksi koriksi jäi Kevin Langfordin kakkonen. Vesa Mäkäläisen hook-heitto korin alta rikkoi Lahden kuuden minuutin putken ilman pisteitä. Heti perään Williams Jr. vastasi toisessa päässä vapaalla kolmosella ja näytti, että ainakaan häntä ei pidä jättää vartioimatta -ero kaventunut jo yhdeksään pisteeseen. Juuri ennen summeria kuitenki LaBan Jarred Jones laittoi vielä kovan pukukoppikolmosen säkkiin ja puoliajalle siirryttiin Laban johdossa 43-31. KTP:n puolustus toimi toden teolla toisella neljänneksellä ja LaBa sai aikaan vain 10 pistettä.

Kolmas neljännes

KTP lähti kolmannella neljänneksellä kuromaan kiinni Lahden 12 pisteen johtoa. Nyt alkoi vaikuttamaan siltä, että ranteet olivat lämmenneet tarpeeksi ja kummankaan joukkueen hyökkäys ei ollut enää yhtä tukkoista. Ero ei tuntunut kavenevan ja KTP:lle tuli jobin postia, kun kolmatta neljännestä oli pelattu 4 minuuttia. Antto Nikkarinen pyöräytti ikävästi nilkkansa ja joutui jättämään kentän. Tämän jälkeen miestä ei enää kentällä näkynyt ja sopii toivoa, että häntä huilautettiin vain varotoimenpiteenä. KTP:n peliä tämä ei kuitenkaan sotkenut ja Nikkarisen tilalle tulleen Eero Hannikaisen kolmosen ja Williams Jr.;n lay-upin jälkeen ero oli kaventunut jo seitsemään pisteeseen, ja Velling oli taas pakotettu aikalisään. Nyt se toi toivotun vaikutuksen ja LaBa siirtyi Jonesin ja Otto Aallon kolmosilla taas 13 pisteen johtoon. Pounds toi KTP:n puoli minuuttia ennen loppua taas kahdeksan pisteen päähän, mutta taas neljänneksen loppuun Jones laittoi kovan korin sisään, Juho lehtoranta vielä rikkoi ja vapari päälle pussiin, joten viimeiselle neljännekselle lähdettiin LaBan komennossa 67-56.

Neljäs neljännes

Viimeisellä neljänneksellä nähtiin tiukkaa taistelua ottelun voitosta. Pounds toi vapaaheitoillaan KTP:n jo aikaisessa vaiheessa kuuden pisteen päähän, mutta KTP:n takaa-ajo vaikeutui huomattavasti kun se sai joukkuevirheet täyteen jo kun viimeistä neljännestä oli jäljellä seitsemän minuuttia ja 17 sekuntia. LaBa sai taas vähän paremmin pelin juonesta kiinni ja nousi 12 pisteen johtoon Mäkäläisen vapareilla. Tämän jälkeen nähtiin mielenkiintoinen episodi, joka auttoi kotkalaisia. Pelikellossa oli jäljellä 4:49 kun ensin Jones sai floppaamisesta teknisen virheen ja heti perään Ikävalkon mielipiteet tuomiosta eivät olleet tuomareiden mieleen, Myös Ikävalkolle napahti tekninen virhe. Seuranneista kahdesta vapaaheitosta Williams Jr. upotti toisen ja sitä seuranneesta hyökkäysvuorosta Pounds laitttoi Aholan kentän pintaan crossoverillaan ja nakutti kolmosen pussin pohjalle ja KTP:n taas iskuetäisyydelle kahdeksan pisteen päähän. Kellossa oli 2:24 jäljellä, kun Pounds laittoi taas kolmosen sisään ja ero oli enää kolme pistettä. Velling päätti ottaa tässä vaiheessa aikalisän ja rauhoittaa tilanteen. Seuranneista kolmesta hyökkäyksestä kumpakaan joukkue ei tehnyt koria ja Kaminen päätti ottaa aikalisän, kun peliä oli jäljellä 1:15. KTP onnistui kohtuullisen hyvin pelamaan aikalisän jälkeisen hyökkäyksen. Se sai muutamilla screeneillä tilanteen jossa pallo pelattiin Thomasille korin alle ja vastassa oli huomattavasti lyhyempi Aleksanteri Ahola. Ahola, ja koko Lahden joukkue kuitenkin puolustivat tilanteen hyvin ja Thomas sortui askeliin. Toisessa päässä koko ottelun täysin pimennossa ollut Henry Pwono onnistui nostamaan kaksi pistettä Ikävalkon syötöstä ja Juho Lehtoranta joutui vielä rikkomaan. Pwono vapari sisään ja ero kuuteen pisteeseen. KTP:n seuraava hyökkäys, Poundsin kolmonen ohi, levypallo Jonesille, ja ottelu alkoi olla taputeltu. Muutama kosmetiikkakori vielä loppuun ja loppusummerin soidessa taululla olivat lukemat LaBa 86 - KTP 82.

Michael Pounds, KTP-Basket:

- Lahti pelasi hyvin ja oli selvästi valmistautunut. Se käytti 15 pisteen eron hyvin ja me emme päässeet missään vaiheessa tarpeeksi lähelle. Puolustuksessa alamme päästä samalle sivulle, enää ei tule samanlaisia lapsuksia kuin kuukausi sitten. Tuntui kuitenkin, että juuri silloin kuin olisimme tarvinneet stoppeja, emme niitä saaneet.

- Kipinää vastaan tulee varmasti mielenkiintoinen matsi. Silloin olemme pakkovoiton edessä. 

Sami Ikävalko, Lahti Basketball:

- Kiva matsi ja hyvä tapahtuma. Hienoa, että pystyimme palkitsemaan kotiyleisön voitolla. Tämä oli erittäin hyvää treeniä tulevia matseja silmällä pitäen.

- Kolmoset menivät juuri kuten odotinkin - viisi kolkkia pussin pohjalle. Ei tässä uudistuksessa sinällään mitään vikaa ole, joistakin matseista saattaa tulla mielenkiintoisempia tämän myötä. 

Loppupohdinnat

- Ratkaisuksi nousi siis LaBan alkuun saama 15 pisteen johto. Ilman sitä ottelu olisi päättynyt 71-82 KTP:lle.
- KTP:n puolustus toimi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla mainiosti, LaBa teki vain 28 pistettä kahteen ensimmäiseen neljännekseen.
- Nikkarisen vamman laatu? Toivotaan että ei paha.
- Homppa Pounds oli hyvällä pelipäällä (20p/7l, fg 7/13 53%), Myös Donte Thomas oli hyökkäyspäässä hyvä (17p/13l, fg 8/14 57%), miinuspuolena viisi menetystä.
- KTP sai vain 12 vapaaheittoa. Poundsin lisäksi oikeastaan kukaan ei hirveämmin edes yrittänyt ajaa tai haastaa omaa miestään, Jos yrittivät, niin haastot eivät olleet tarpeeksi päättäväisiä.
- Lahdelta nousivat esiin Jarred jones (28p/11l, fg 8/15 53%), joukkueensa peliä hyvin johtanut ja tärkeillä hetkillä joko syöttämällä tai itse korin tekemällä esiin noussut Sami Ikävalko (16p/3s), kolmostensa (0/7) kanssa tuskaillut, mutta kokemuksella tärkeitä koreja tehnyt, ja etenkin puolustuspäässä kunnostautunut Vesa Mäkäläinen (10p/10l), ja LaBan parhaana palkittu, molemmissa päissä kenttää onnistunut Aleksanteri Ahola (17p, fg 7/11 63%).
- KTP jatkaa tappiosta huolimatta toiselle kierrokselle, jossa vastaan asettuu Koiviston Kipinä
- Tappiosta huolimatta KTP ei missään nimessä pelannut huonoa ottelua.
- KTP:llä oli nyt jo mukana salainen ase, jota Kaminen ei vielä kuitenkaan käyttänyt: Jari "Air" Vekkilä. Mielenkiinnolla seuraamme, koska mies pääsee irti.
- Lahden superfani Virtanen nauttii tiukoista otteluista. Mies oli yhtä hymyä ottelun jälkeen ja vaikutti silminnähden helpottuneelta. 

Onnittelut Lahti Basketballille voitosta. KTP saa nyt hetken huilata ja hioa kuvioitaan, sillä seuraava ottelu on vasta 5.12, jolloin KTP matkaa Kouvolaan Kouvojen vieraaksi.

TEKSTI: Niko Ikävalko KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit