ENNAKKO: SEAGULLS – KTP

KUVA: Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa marraskuun alussa Kotkassa KTP vei, ja Seagulls vikisi. Donte Thomas panee pallon pussiin, ja Tyrell Nelson ihailee taustalla. Timo Heinonen (oikealla) ja Tuukka Kotti ovat jo tilanteesta ulkona.

KTP PALAA SORVIN ÄÄREEN

KTP-Basketin viikon mittainen joulutauko Korisliigassa päättyy perjantaina, ja joukkue palaa sorvin ääreen Helsinki Seagullsin vieraana Töölön Kisahallissa.

Kotkalaisilla on alla kahdeksan ottelun voittoputki, ja KTP on sarjassa toisena 22 pisteellä. Ihan huonosti ei ole pelannut ”Lokitkaan”. Viidestä viime pelistään Seagulls on voittanut kolme. Tuoreimpana muistona on vain pisteen tappio sarjajohtaja Vilpasta vastaan Salossa. Helsinkiläiset ovat taulukossa seitsemäntenä 12 pinnalla.

Voittoputkilla ja yksittäisillä voitoilla tai tappioilla ei ole paljoakaan painoarvoa, kun karavaani lähtee taas liikkeelle.

- Tämä on siitä mielenkiintoinen sarja, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Yhdessäkään pelissä ei voi löysäillä tai vastustaja tulee ja vie, muistuttaa KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen.

Kauden edellisessä kohtaamisessa marraskuun alussa Kotkassa KTP vei, ja Seagulls vikisi. ”Lokkien” pakka oli sekaisin ja matkassa oli vain kaksi amerikkalaista. Andre Spight on saanut mennä, mutta Tyler Thornton (26 vuotta/185 senttiä) jatkaa joukkueessa vielä.

Vieraiden rosterista löytyy neljä muutakin jenkkiä: Juwan Staten (26/185), Jalen Jackson (24/198), Christopher Ortiz (25/203) ja Wayne Blackshear (26/196). Heistä viime mainittu ennätti pelata vain yhden täyden ottelun hurjilla tehoilla (Korihaita vastaan 35 pistettä) ennen loukkaantumistaan lokakuussa, ja Lokki-leirissä odotetaankin kuumeisesti Blackshearin paluuta.

Tomi Kamisen mielestä ”Seagulls on nyt vaarallinen vastustaja”.

- Valmentaja Mikko Larkas on saanut kokoonpanonsa kuntoon, ja varsinkin takamies Staten on tuonut joukkueen pelaamiseen tiettyä harmoniaa.

KTP:n ykköskäskijän mukaan kahdeksan peräkkäistä voittoa on hänen joukkueelleen enemmänkin voimavara kuin painolasti.

- Emme me siitä paineita ota. Kaikki putket menevät poikki aikanaan, mutta toki me haluamme pysyä voittojen tiellä. Se on selvää, että kaikki vastustajamme haluavat pysäyttää meidät. Niinhän minäkin ajattelin, että se olemme me, joka katkaisee Vilppaan 14 ottelun voittoputken. No, Joensuun Kataja meni ja varasti meiltä show´n, mutta kyllä Salon kaataminen silti lämmitti.

- Hyvä meno sarjassa on kasvattanut joukkueen itseluottamusta ja uskoa siihen, että olemme oikealla tiellä, jatkaa Kaminen.

KTP:n harjoituksissakin on ollut kivaa, jopa niin kivaa, ettei joukkue meinannut lopettaa ensimmäisiä treenejä jouluvapaiden jälkeen tapanina vielä kahdenkaan tunnin jälkeen.

Harjoituksissa on jo jonkin aikaa nähty jalkavaivoistaan kuntoutuva Miika Heinonen (19/191). Nuori takamies saanee tulikasteensa KTP:n paidassa perjantaina Kisahallissa, ja sekös saa valmentaja Kamisen iloiseksi.

- Miikan pitkä odotus päättyy, ja hänen mukaantulonsa tarjoaa pelaamisellemme taas uusia ulottuvuuksia.

KTP:n kokoonpanosta puuttuu edelleen jalkavaivainen Juho Lehtoranta.

Mikko Larkaksen mielestä ”KTP on tällä hetkellä sarjan kuumin joukkue”.

- He pelaavat todella kovaa ja erinomaisella tasolla. Kotkan voittaminen tulee olemaan meille suuri haaste, sanoo Seagullsin koutsi.

Korisliigaa:

Helsinki Seagulls – KTP-Basket Töölön Kisahallissa perjantaina 28.12.2018 kello 18.30

KTP:n seuraava kotiottelu:

KTP-Basket – Uudenkaupungin Korihait Karhuvuoren Steveco Areenalla sunnuntaina 30.12.2018 kello 17.00

TEKSTI: Matti Järvinen KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit