Karhu kaadettu – KTP vakuuttavaan vierasvoittoon

 

KTP otteli tiistai-iltana Kauhajoella, jossa viime kohtaamisen voittanut Karhu jäi tällä kertaa selvästi alakynteen ja KTP nappasi kotiin makoisan vierasvoiton.

 

Ottelun ensimmäiset peliminuutit mentiin tasaiseen tahtiin, kunnes KTP hyvän puolustuksen kautta pääsi repäisemään kaulaa. Jakson puolivälissä tilanne taululla oli 6-14 ja KTP:ltä kentällä olleet vuorottelivat koreja. KTP pysytteli koko loppujakson vankasti ohjaimissa ja Poundsin kolmonen viimeisteli jakson KTP:lle 12-27.

Horton 4p, Edwin 8p, Thomas 4p, Simms 6p, Pounds 3p, Herrala 2p.

 

Toisen jakson alussa KTP:n puolustus puri ja Karhulla korinteko jatkui takkuisena. KTP viimeisteli hyökkäykset tehokkaasti ja ero vain kasvoi. Ainoastaan kolmosissa KTP:llä oli vaikeuksia. Karhu alkoi saamaan pelistä hieman otetta ja jakson puolivälin kohdalla Karhun Maxwell donkkasi kavennuslukemiksi 24-33. Molemmat joukkueet esittivät todella hyvää puolustuspään pelaamista ja siksi ohiheittoja sateli kumpaankin päätyyn. Ottelu pysyi pitkään lukemissa 26–33, kunnes Karhun Kantonen onnistui kolmosessa ja ero kaventui jo neljään, 29-33. Thomas palasi pistetehtailun tielle ja KTP:n ero kasvoi nopeasti takaisin kaksilukuiseksi. Lopussa Karhu heitteli ohi ja Thomas vielä lopussa onnistui kolmosellaan kasvattamaan KTP:n johtoasemaa. Puoliaikalukemiksi kirjattiin 29-43.

Horton 6p, Edwin 8p, Thomas 12p, Simms 6p, Pounds 7p, Herrala 2p, Latimer 2p.

 

Kolmas jakso alkoi vauhdikkaasti, mutta hieman holtittomasti. Ottelu pysytteli pitkään lukemissa 34-45. Molemmat joukkueet pyrkivät juoksemaan nopeita, mutta hyökkäykset päättyivät pitkälti virheeseen, ohiheittoon tai menetykseen. Jakson puolivälissä tilanne oli 35-47. KTP pysytteli kuskin paikalla. Jakson loppupuolella peli-ilme pysyi melko samanlaisena. KTP puolusti hyvin ja sai hyökkäyksissä ihan mukavasti onnistumisia, mutta kaukoheitot eivät vieläkään uponneet (4/19). Karhu sen sijaan heitti huonosti ja hävisi levypallot. Päätösjaksolle siirryttiin tilanteesta 44-57.

Horton 6p, Edwin 8p, Thomas 17p, Simms 10p, Pounds 12p, Herrala 2p, Latimer 2p.

 

KTP hallitsi päätösjakson alussa ottelua. Karhu puolusti ylhäältä ja painosti voimakkaasti pallollista pelaajaa. KTP oli näin pakotettu hitaampiin hyökkäyksiin, mutta koreja tipahteli tasaisesti Karhun kanssa. Jakson puolivälissä Edwin nosti tilanteeksi 53-68, mutta sitten alkoi Karhun kiri. Karhun Maxwell heitti lukemiksi 61-70 ja ottelu olisi käytännössä voinut vielä kääntyä Karhulle. Lopussa kuitenkin KTP onnistui hyvien hyökkäysten avulla pitämään kirin kurissa. Ottelu päättyi KTP:n voittoon lukemin 65-79.

 

Ottelun pelaajiksi valittiin KTP:n Mandell Thomas ja Karhun Marcus Allen (22p/7lev/4s/2r).

 

- Peli-ilme oli tänään kohdallaan. Ja se on ollut kohdillaan viimeiset viisi kuusi ottelua. Tietysti parannettavaa aina on. Positiivista tänään oli puolustus, vaikka meiltä puuttui kaksi aktiivista ja fyysistä puolustajaa. Saimme pidettyä Kauhajoen vain 65 pisteessä. Kolmosten prosentti oli huono, mutta positiivista oli sekin, että siitä huolimatta pystyimme voittamaan. Meidän peli vaatii sitä, että jenkit tekevät yli 10 pistettä. Ja Pounds tuo meille hyvin pisteitä, mihin olemme tyytyväisiä. Harvoin sanon näin, mutta on kiva tulla Pohjanmaalle, kun haimme myös Lapualta voiton. Perjantaina kohtaamme Katajan ja sitten pääsemme paljon kaivatulle lomalle, päävalmentaja Ailus kertoi Korisliiga.fi -sivustolla.

 

KTP:n heittoprosentit: 2p 65%, 3p 27% ja vaparit 90% (9/10).

 

KTP oli tarkempi kaikisssa heitoissa (myös kolmosissa) ja erityisesti oli parempi levypalloissa, jotka voitti 30-45. Menetykset: KTP 18, Karhu 13.
Sentteri Kenneth Simms tehtaili jälleen tupla-tuplan: 14 pistettä ja 14 levypalloa.

 

KTP-Basket

Horton 11p/9lev/2s

Herrala 4p/2lev/1r

Pounds 14p/3lev/3s

Barnes 3lev/2r

Latimer 2p/1r

Edwin 14p/5lev/2s

Thomas 20p/5lev/2s

Simms 14p/14lev/1s/1r

 

 

 

TEKSTI: Rolf Luik KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit