PAIKALLISDERBY, NELJÄS NÄYTÖS:

Kuva: Kouvojen Thomas Gibson III (oikealla) ja KTP-Basketin Kenneth Simms halittelivat viime kaudella joulukuussa pelatussa ottelussa. Simms pelaa nyttemmin Hollannissa. Gibson käväisi Turkissa mutta palasi Kouvolaan helmikuussa.

LUVASSA KOVAA VÄÄNTÖÄ KORIN ALLA

Korisliigakauden neljäs kymenlaaksolainen paikallisderby pelataan keskiviikkona, kun Kouvot ja KTP-Basket kohtaavat Kouvolan Jatke Areenalla. Kotkalaiset ovat olleet näissä peleissä niskan päällä, ja rannikon joukkue on voittanut kaikki kolme aiempaa yhteenottoa.

Liigakauden avauksessa syyskuussa Kotkassa eroa syntyi vain neljä pinnaa (82-78). Joulukuussa Kouvolassa KTP oli parempi 96-84, ja kuukautta myöhemmin Steveco Areenalla isännät veivät pelin 95-87.

Ensimmäisessä kohtaamisessa Kouvot pelasi vain kahden amerikkalaisen (Elbert Matthews ja Jeremy Morgan) vahvistamana. Vastaavasti kolmannesta ottelusta KTP:lta puuttui jo Matt Williams jr, joka noihin aikoihin vaihtoi Suomen Kotkan Kreikan Kymiin.

Keskiviikkoisessa kamppailussa molemmilla joukkueilla on taas täydet rosterit. Kouvot on sitten edellisen keskinäisen pelin kokenut merkittävän muodonmuutoksen, kun ronskinkokoinen Thomas Gibson III (26 vuotta/201 senttiä/119 kiloa) on parkkeerannut itsensä Kouvolan pelaavaan kokoonpanoon.

Huomattavasti hennompi Matthews (24/196/91) vaelteli tammikuussa kuin varjojen mailla, ja Gibson hankittiin joukkueeseen ainakin aiheuttamaan kilpailua peliajasta.

Gibsonin tulon myötä Kouvojen pelitapakin on olennaisesti muuttunut. Sen myöntää joukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen, ja saman asian on huomannut myös kotkalainen virkaveli Tomi Kaminen.

- KTP on ollut aikaisemmissa kohtaamisissa fyysisyydellään niskan päällä. Nyt uskoisin pystyvämme vastaamaan haasteeseen korien läheisyydessä ja sitä kautta hallitsemaan ottelun tempoa, sanoo Lehtonen.

- Kouvolaan pitää lähteä skarppina, sillä vastassa on uudistunut Kouvot. Heidän fyysinen kokonsa on lähes tuplaantunut Gibsonin myötä. Tiedossa on mäiskettä korin alla, ja siinä paremmin pärjäävä on aika lähellä voittoa, toteaa puolestaan Kaminen.

Gibson on molempien valmentajien puheissa keskiössä, mutta ei hänkään yksin ole mikään sateentekijä. Toki kouvolalaisten luottomies kuitenkin, sillä jenkkijätti pelaa Kouvoissa nyt jo kolmatta kertaa urallaan. Ensimmäinen oli mestaruuskausi 2015/16, toinen oli viime vuosi, ja kolmas alkoi helmikuussa.

Viime syksynä Gibson aloitti Turkin kakkosliigassa ja pelasi siellä 12 ottelua. Kun kutsu sitten kävi, mies pakkasi laukkunsa ja palasi tuttuihin Kouvolan maisemiin. Neljässä pelaamassaan ottelussa ison amerikkalaisen tehot ovat olleet keskimäärin 15,8 pistettä ja 5 levypalloa/ottelu.

Gibsonin ohella sitä fyysisyyttä Kouvoissa edustavat Ville Kaunisto (35/204), Brian Asbury (32/201), Morgan (23/196) ja miksei Kotkan poika Vili Nymankin (20/198).

Ja jos ei korin alta lykästä niin sitten kauempaa – eli Kouvojen kovia scoraajia, Tuomas Hirvosta, Severi Kaukiaista ja David Conzalvezia, ei kannata unohtaa. Varsinkin Conzalvez on ollut viime aikoina hyvässä heitossa. Edellisessä pelissä Salon Vilpasta vastaan mies pussitti 19 pinnaa.

KTP saanee Kouvot-peliin mukaan myös käsivammastaan toipuvan Michael Poundsin. Sen sijaan kotkalaisten pestaama joukkueen viides amerikkalainen Diante Baldwin (24/180) ei vielä pelaa. Mies ilmestyi tiistaina kaupunkiin, ja pelilupakin on kunnossa, sillä Baldwinin nimi putkahti saman tien Koripalloliiton virallisille sivuille pelioikeuden merkiksi.

Tiistai-illan harjoituksissa jenkkien “varamies” sanoi käsipäivää uusille joukkuetovereilleen, keskiviikkona Baldwin vielä tarkkailee sivusta muiden esityksiä ja jatkossa sitten takamies jää odottamaan valmennusjohdolta tulikomentoja.

Kouvojen kokoonpano: Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Teemu Knihtinen, Thomas Gibson III, Brian Asbury.

Korisliigaa:

Kouvot – KTP-Basket Kouvolan Jatke Areenalla keskiviikkona 6.3.2019 kello 18.30

KTP-Basket – Salon Vilpas Steveco Areenalla perjantaina 8.3.2019 kello 18.30

TEKSTI: Matti Järvinen KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit