RAPORTTI: KTP – KORIHAIT

KUVA: KTP:n Kevin Langford (keskellä) tekee vähäeleisesti kaiken sen, missä hän on hyvä. Tyrell Nelson (oikealla) on räiskyvämpi muttei yhtään huonompi. 

KTP TYRMÄSI 3. ERÄSSÄ

KTP-Basket ilahdutti kauden ennätysyleisöään (1267 katsojaa) selkeällä voitolla vuoden viimeisessä Korisliigan ottelussaan. Perjantain vierastappiolla ärsytetty Kotka ei antanut armoa siipirikkoiselle Uudenkaupungin Korihaille, vaan lähetti sen pitkälle kotimatkalle 98-81 (tauko 50-45, erät: 21-23, 29-22, 33-13, 15-23) -lukemin.

Korihait pyristeli vastaan kaksi ensimmäistä erää. Vieraiden avaus oli suorastaan veret seisauttava. Se johti 9-0, 14-3 ja vielä 16-9, ennen kuin KTP sai omat koneensa käyntiin.

Viiden ensimmäisen minuutin teemana olivat onnistuneet kolmoset, ja ottelun 25:stä ensimmäisestä pisteestä tehtiin peräti 21 bonusrajan takaa. Kotijoukkue pommitti kolme kolmosta, ja Uusikaupunki pani yhdellä paremmaksi. Jatkossa tahti hieman laantui, mutta kyllä bonusheitoilla myöhemminkin oli iso merkitys lopputulokseen.

Pelin henki kävi selväksi ottelun kolmannella neljänneksellä. Sen Kotka voitti 20 pisteellä. Uusikaupunki sai neljännen joukkuevirheensä jo kahden minuutin jälkeen, ja siitä eteenpäin Korihait sovitti kaikki ”rikoksensa” antamalla vastustajalle vapaat heitot viivalta. Kaiken kaikkiaan KTP teki vapareista 20 pistettä (27 yritystä/20 onnistunutta), kun vieraiden vastaavat lukemat olivat 9 (14/9).

Osui kotijoukkue toki kauempaakin korista. Naulat ”Ukin” arkkuun iski Kevin Langford, joka kahdella peräkkäisellä kolmosellaan vei isännät 62-53 johtoon jakson puolivälissä. Seuraavat neljä minuuttia KTP voitti 15-1, ja se oli sitten sillä selvä. Avainsana oli vauhti, johon väsyvä vieras ei pystynyt vastaamaan. Kotka teki kaikkiaan 16 pistettä vastustajan menetyksistä, ja noina kriittisinä aikoina koreja syntyi monta.

Suurimmillaan KTP:n johto oli 27 pistettä (83-56) hetkeä ennen viimeistä lyhyttä taukoa. Viimeinen kymppi oli pelailua, Korihait kavensi eron parhaimmillaan 17 pisteeseen (87-70), mutta tuskin joukkue itsekään uskoi ihmeeseen yli 20 pinnan takamatkalta. Sellaiseen pystyisi kenties vain nykykuntoinen KTP. Perjantainahan kotkalaiset nousivat 25 pinnan takaa tasoihin Seagullsin kanssa, mutta voiton korjasivat kuitenkin ”Lokit” - pinnalla.

Uudenkaupungin lähtökohdat pyhän peliin eivät olleet kadehdittavat. Joukkue oli matkassa vain kahdeksalla pelaajalla, ja heistäkin yhden nimi oli pöytäkirjassa ilmeisesti vain siksi, että Koripalloliiton minimivaatimus täyttyisi. Ukilta puuttui kokoonpanosta puolenkymmentä pelimannea eriasteisten vammojen takia.

Korihaiden neljä jenkkiä ja kolme kotimaista pelasivat melko tasaisesti, ja jokainen teki kentällä vähän kaikkea. Joukkue puolusti riskirajoilla, mutta kuitenkin se välttyi suihkukomennoilta. Korihaille vihellettiin kaikkiaan 23 henkilökohtaista virhettä, KTP:lle vain 12.

KTP:n pelisuunnitelmassa vieraiden Marius van Andringaa ja Topias Kuukkasta pidettiin ennen muuta kolmosuhkana ja jenkkikvartettia monipuolisina koripallotyöläisinä. Kaikilta heiltä pystyttiin kuitenkin riisumaan vaarallisimmat aseet pois. Chris Jenkins teki 18 pistettä mutta niistäkin 12 viimeisellä neljänneksellä, kun peli oli jo selvä.

Kotijoukkue huseerasi varsin laajalla rintamalla. Kahdestatoista miehestä lopulta vain Okko Ailio jäi ilman pistemerkintöjä.

Tyrell Nelson teki tupla-tuplat (24 pistettä/11 levypalloa). Kakkoset onnistuivat hänelle vaatimattomalla prosentilla (53,8), mutta monastikin miestä yritettiin pysäyttää kyseenalaisilla keinoilla. Vapaaheittoviivalta Nelson olikin sitten erehtymätön: 10 yritystä/10 onnistunutta. Hänen +/- lukemansa oli joukkueen paras, 23.

Kevin Langfordia ei voi lakata ihailemasta. Joukkueen nestoria (33 vuotta – Jari Vekkilä, 43, on oma lukunsa) ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa räiskyväksi, mutta pyyteettömällä puurtamisella hän saa kuitenkin ihmeitä aikaan. Tämänkertainen saldo oli 22 pinnaa (kakkoset 12 yritystä/6 onnistunutta, kolmoset 4/2, vaparit 4/4), 9 levyriä ja 4 koriin johtanutta syöttöä.

Donte Thomas pääsi samaan plus/miinus -indeksiin kuin Nelson. Kahdeksan pistettä ja 10 levypalloa eivät ole sitä, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Miehen vauhtia aivan ilmeisestikin perjantainen lievä alaraajavamma jarrutti.

Vaikean alkukauden jälkeen on hienoa arvioida KTP:n amerikkalaisosastoa tässä ja nyt yksilöinä ja kokonaisuutena. Jokaisella heistä on omat vahvuutensa. Kaikkien ei tarvitse onnistua samalla kertaa, ja KTP voi silti voittaa.

Esimerkiksi Matt Williams jr. ilmestyi kaupunkiin kovamaineisena kolmospyssynä. Sitä hän parhaimmillaan onkin, mutta silloinkin kun Williams ei aina osu, kalvaa vastustajan pääkopassa ajatus, että ”jos se sittenkin osuu”, ja mies on otettava aina vakavasti. Syksyn aikana Williams on oppinut myös pitämään pallosta huolta ja sen, että pelivälinettä voi lainata kavereillekin.

Antto Nikkarinen on selkeästi KTP:n ykköspelintekijä, mutta kilpailu kiristyy, kun Miika Heinonenkin kuntoutuu. Nyt MuKi-kasvatti esiintyi ensimmäisen kerran uuden kotiyleisönsä edessä ja teki liigauransa ensimmäisen pelitilannekorin, kolmosen.

Nikkarisen heitto on hakusessa. Nytkin avoimia paikkoja bonusrajan takaa tuli kasapäin, mutta vain joka neljäs osui. Joulupukki meni jo, mutta jospa lainattaisiin Pakkasukkoa naapurista, ja toivottaisiin Antton pyssyyn tarkempaa tähtäintä.

Ei niin ”pahaa” ettei jotain hyvääkin. Nikkarinen antoi hänelle tyypilliset seitsemän koriin johtanutta syöttöä ja riisti pallon vastustajalta kuusi kertaa. Joukkueena KTP pystyi 11 pallonriistoon.

KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen odotti mielenkiinnolla, miten joukkue reagoi pyhän peliin Seagulls-tappion jälkeen.

- Alku näytti heikolta, eikä asenteemme ollut sitä mitä odotin. Tauon jälkeen joukkue ryhdistäytyi ja alkoi puolustaa, summasi Kaminen.

Sitten alkusyksyn pelien jälkeen ei Kotkan koutsin ole tarvinnut puoliaikapuheissa ääntään korottaa.

- Tauolla katsomme valmentajien kanssa, mitä pitää parantaa ja lyömme faktat pöytään. Fiksut pelaajat tietävät itsekin, mitä pitää tehdä.

Pelin piristyminen kolmannella kympillä ei ole KTP:ltä mitään uutta. Vastaavasti taas Korihaille tauon jälkeinen aika on ollut usein hankalaa.

- Meille kolmannet neljännekset ovat olleet vaikeita koko kauden. Nytkään emme päässeet heti rytmiin tauon jälkeen. KTP pelasi hyvin, kuten osasimme odottaa, tunnusti Ukin valmentaja Damion Dantzler.

- Meille tämä oli iso peli perjantain tappion jälkeen. Ensimmäinen jakso oli heikko, mutta pystyimme kääntämään tapahtumien kulun, iloitsi Kotkan tehomies Tyrell Nelson.

- Alussa meillä oli hyvä intensiteetti, mutta toisella jaksolla olimme heikkoja. Emme pystyneet vastaamaan KTP:n vahvaan runiin, sanoi Korihaiden Chris Jenkins.

Korisliigaa:

Kauhajoen Karhu – KTP-Basket Kauhajoen liikuntahallilla perjantaina 4.1.2019 kello 18.30

KTP:n seuraava kotiottelu, Suomen cupia:

KTP-Basket – Koiviston Kipinä, Äänekoski (2. divisioonalainen) Steveco Areenalla tiistaina 8.1.2019 kello 18.30

Seuraava kotiottelu Korisliigassa:

KTP-Basket – Kouvolan Kouvot Steveco Areenalla perjantaina 11.1.2019 kello 18.30

TEKSTI: Matti Järvinen KUVA: Mikko Mäkelä

Yhteistyökumppanit