Uutiset
Entiseen kotisaliinsa palaava Tomas Pihlajamäki: "Tulette näkemään energisen KTP:n"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Korisliigakauden avausvoittonsa viime perjantaina Karhuvuoren urheilutalolla ottanut KTP-Basket suuntaa kulkunsa keskiviikkona Tampereen Pyrinnön kotikentälle. Pyrintö on voittanut seitsemästä pelistään kolme (BC Nokia, Kobrat ja Honka) ja hävinnyt Katajalle, Korihaille, Bisonsille ja Seagullsille. KTP-Basketin nykyisistä pelaajista ovat Tomas Pihlajamäki, Trey Niemi ja Miikka Marttinen edustaneet aiemmin urallaan Pyrintöä, jonka yhtenä amerikkalaisvahvistuksena pelaa KTP-Basketissa kaudella 2022-2023 esiintynyt Jordan Giles.
Lue lisääPainajainen on ohi - KTP-Basket palasi voittajaksi

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketin kuudesta peräkkäisestä loppuhetkillä mitä ihmeellisimmillä tavoilla niukasti hävityistä Korisliigaotteluista koostunut painajaisuni on ohi. Vihreävalkoiset pystyivät vahvan toisen puoliajan ansiosta karistamaan Uudenkaupungin Korihait kintereiltään Steveco-areenalla perjantaina lukemiin 79-61 (29-29) päättyneessä ottelussa. KTP jatkaa pelejään jälleen ensi keskiviikkona, jolloin kotkalaiset suuntaavat kulkunsa Tampereen Pyrinnön kotikentälle.
Lue lisääKorihait on KTP-Basketin ensimmäinen suupala? - "Olemme parempia kuin miltä tulokset näyttävät"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketin kadonneen aarteen eli ensimmäisen voiton metsästys jatkuu Steveco-areenalla perjantaina. Vihreävalkoisten vastustajaksi saapuu Uudenkaupungin Korihait, joka aloitti Korisliigan kolmella voitolla (Bisons, Pyrintö ja BC Nokia), mutta on hävinnyt sen jälkeen yhtä monta kertaa (Seagulls, Kobrat ja Honka). Korihaiden joukkueessa pelaa kolme (Bojan Sarcevic 2011-2013, Mikael Aalto 2015-2018 ja Joni Herrala 2016-2018, 2020-2022) aiemmin KTP-Basketia edustanutta pelaajaa.
Lue lisääKatajankin loppurynnistys oli KTP-Basketille liikaa

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Korisliigaa johtava Joensuun Kataja-Basket oli vielä 12 minuuttia ennen ottelun päätöstä kahdeksan pistettä (62-70) KTP-Basketia perässä, mutta kun kotijoukkue teki loppuminuuteilla 21 pistettä kotkalaisjoukkuetta enemmän, vei se sarjapisteet luvuin 107-94 (50-56). Lauantainen tappio oli KTP-Basketille kuudes perättäinen. Seuraavan kerran vihreävalkoiset pääsevät yrittämään avausvoittoa ensi perjantaina, kun Uudenkaupungin Korihait saapuu Steveco-areenalle.
Lue lisääKapteeni Tomi Lommi: "Joensuussa nähdään motivoitunut ja nälkäinen KTP"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Sitkeästi avausvoittoaan Korisliigassa metsästävä KTP-Basket matkustaa seuraavaksi Joensuuhun Kataja-Basketin vieraaksi. Kataja on yhdessä Seagullsin, Karhubasketin ja Bisonsin kanssa sarjakärjessä kerättyään viidestä pelistään neljä voittoa, joten se lähtee suosikkina lauantaina pelattavaan otteluun. Edellisellä kierroksellä Kataja löi jatkoajalla Espoossa Hongan, kun KTP-Basketin oli taivuttava kauden parhaasta pelistä huolimatta kotonaan Kauhajoelle pisteellä.
Lue lisääKTP-Basketin kauden paras peli päättyi viime sekunnin tappioon - "Ei löydy sanoja"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Kun pelaaja, jota olet aiemmin urallasi valmentanut, tekee ottelun viimeisellä sekunnilla onnekkaan voittokorin vastustajajoukkueelle koko pelin ainoalla kahden pisteen heittoyrityksellään ja aiheuttaa omalle joukkueellesi viidennen peräkkäisen niukan tappion, ei tunnu taatusti kivalta. Sen sai kokea KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic Karhuvuoressa tiistaina, kun Karhubasket vei pisteet mukanaan Korisliigan viidennen kierroksen ottelussa. KTP-Basketin tappiolukemat olivat äärimmäisen niukat 85-86 (49-48).
Lue lisääKarhu karauttaa Karhuvuoreen - "Jokainen pelaajamme haluaa näyttää parastaan"

TEKSTI:TIMO KOPAKKALA
Kuusi mitalia (SM-kultaa 2018, 2019, 2022, SM-hopeaa 2021, 2023 ja SM-pronssia 2024) seitsemän viime Korisliigakauden aikana saavuttanut Kauhajoen Karhubasket saapuu KTP-Basketin vieraaksi Karhuvuoreen tiistaina. Avausvoittoaan metsästävä kotkalaisjoukkue joutuu kovaan testiin, sillä vieraat ovat voittaneet neljästä pelistään kolme. Karhu on lyönyt kotonaan sekä Seagullsin että Hongan ja vieraissa BC Nokian. Ainoa tappio on tullut Lapualla Kobrien kotikentällä.
Lue lisääNeljäs neljännes taas KTP-Basketin painajaisena

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketin tuskastuttavan niukat tappiot Korisliigassa saivat jatkoa Salossa lauantaina, kun kotijoukkue Vilpas venyi 17 pisteen takaa voittoon luvuin 89-85 (36-50). Kahden ja puolen minuutin jälkeen 0-9-tappiolla ollut KTP nousi upean toisen neljänneksen, jonka se voitti 32-14, kirinsä siivittämänä selkeään johtoon, mutta kotkalaisjoukkueen voitto suli kuitenkin käsistä viimeisellä kympillä. Vilpas oli ratkaisuneljänneksellä pistein 27-12 parempi.
Lue lisääKTP-Basketin tie vie Saloon - "Opimme askel askeleelta"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketin koripallokausi 2024-2025 jatkuu Salossa lauantaina, kun avausvoittoaan hakeva kotkalaisyhdistelmä kohtaa kahdesti voittaneen (Kobrat ja Honka) ja kerran hävinneen (Seagulls) Vilppaan Salohallissa. Joukkueet pelasivat Korisliigakauden kenraaliharjoituksessa samassa paikassa kolme viikkoa sitten ja tuolloin Vilpas oli lukemin 102-94 parempi. Lisämielenkiintoa otteluun tuo se, että KTP-kasvatti Vili Nyman edustaa tällä kaudella salolaisseuraa ja KTP-Basketin Tavon King ja Tyree Eady pelasivat viime kaudella Vilppaassa.
Lue lisääKTP-Basketia kannustamaan koko perheen voimalla!

Kun KTP-Basket kohtaa seuraavassa kotiottelussaan tiistaina 22.10. Kauhajoen, niin kyseessä on samalla perhepeli. Se tarkoittaa, että varsinaisen ottelun lisäksi tarjolla on paljon muutakin mukavaa ja jännitettävää: lipputarjouksia perheille, heittokilpailu, arvontoja ja musiikkia.
Lue lisääKTP-Basketille taas niukka tappio - "Tuntuu erittäin kovalta"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Alijah Comithierin (35 pistettä, 16 levypalloa ja teholukema 49) huikea peliesitys jäi lopulta laihaksi lohduksi KTP-Basketille, kun joukkue taipui jo kolmannen kerran peräkkäin äärimmäisen harmittavaan ja niukkaan tappioon Korisliigassa. KTP-Basketin ja Kouvojen välisen ensimmäisen Kymenlaakson derbyn lopputulos oli 101-107 (91-91, 43-50) Steveco-areenan perjantai-illan jännitysnäytelmässä. Vihreävalkoisten seuraava ottelu on ensi lauantaina Salossa, kun vastassa on Vilpas.
Lue lisääKymenlaakson derby Karhuvuoressa perjantaina - "Kouvoilla on fyysisesti vahva joukkue"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Korisliigan ensimmäinen Kymenlaakson derby kaudella 2024-2025 pelataan Steveco-areenalla perjantaina. KTP-Basket on aloittanut kautensa kahdella niukalla tappiolla Hongalle ja Bisonsille. Kouvoilla on koossa vierasvoitto Kobrista ja Honka-kotitappio. Viime kaudella molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa, joten voitot tasattiin 2-2.
Lue lisääBisons nousi lopussa KTP-Basketin ohi - "Meidän pitää oppia voittamaan"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketia viime kaudella alemmassa loppusarjassa seitsemässä pelissä vahvistanut Jeremiah Wood oli ratkaisevassa roolissa Steveco-areenalla tiistaina pelatussa Korisliigan ottelussa, kun loimaalainen Bisons kävi hakemassa sarjapisteet matkaevääkseen. Avausottelunsa jatkoajalla Hongalle hävinnyt KTP-Basket kärsi toisen peräkkäisen harmittavan niukan tappion pistein 71-74 (41-31). Seuraavan ottelunsa KTP-Basket pelaa jo perjantaina, kun Kouvot saapuu Kotkaan sarjakauden ensimmäiseen Kymenlaakson derbyyn.
Lue lisääKTP-Basketin tavoite on olla kotiavauksessa "hyvähenkinen joukkue, joka aikoo voittaa"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Jatkoaikatappiolla Korisliigakautensa lauantaina Espoossa avannut KTP-Basket pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Steveco-areenalla tiistaina, kun loimaalainen Bisons saapuu vihreävalkoisissa viime kauden päätöspeleissä esiintyneen Jeremiah Woodin johdolla testaamaan kotkalaisjoukkueen nykyvireen. KTP taipui Hongalle lukemin 87-94 ja Bisons joutui tunnustamaan Korihait paremmakseen häviämällä kotonaan luvuin 74-86. Viime kaudella yhdeksänneksi sijoittuneen KTP:n vakaana aikomuksena on avata pistetilinsä kaudella 2023-2024 11:nneksi päätyneen Bisonsin kustannuksella.
Lue lisääKTP-Basketille karvas jatkoaikatappio - "Meidän täytyy olla jatkossa valmiita pelaamaan"

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Sarjanousija Tapiolan Honka ja KTP-Basket pelasivat todellisen vuoristorataottelun Korisliigan avauskierroksella Espoossa lauantaina. Reilun kolmen minuutin jälkeen jo 12 pisteen takaa-ajomatkalle jäänyt KTP-Basket piristyi toisella neljänneksellä ja johti pitkällä tauolla kahdeksalla pinnalla. Kotkalaisjoukkue johti vielä 70-60 kuusi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta joutui lopulta taipumaan jatkoajalla lukemin 87-94 (44-36, 79-79). Kotikentällään Steveco-areenalla KTP-Basket nähdään ensi tiistaina, kun loimaalaisseura Bisons saapuu Kotkaan.
Lue lisääKTP-Basket aikoo päästä pudotuspeleihin - "Aktiivinen ja aggressiivinen" Honka avausvastustaja

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Yhdeksänneksi viime kaudella Korisliigassa sijoittunut KTP-Basket aloittaa oman urakkansa kuluvan kauden pääsarjassa Tapiolan Hongan vieraana Espoossa lauantaina. Vihreävalkoiset keräsivät kaudella 2023-2024 runkosarjassa 22 pelistä 18 sarjapistettä.
Alemmassa jatkosarjassa kotkalaisseura voitti 10:stä ottelustaan neljä. KTP-Basketin loppusaldoksi muodostui 32 ottelusta otetut 26 pinnaa.
Viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin yltäneeseen Kobriin jäi marginaalia kaksi pistettä. Putoajajoukkue Lahti Basketball jäi raitapaidoista 10 pinnan päähän.
Tällä kaudella KTP-Basket aikoo jälleen pelata pudotuspeleissä.
Lue lisääAlijah Comithier KTP-Basketin testiin

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Korisliigakautensa lokakuun viidentenä päivänä aloittava KTP-Basket on hankkinut riveihinsä testijaksolle yhdysvaltalaispelaaja Alijah Comithierin.
- Comithier on kaksimetrinen laitahyökkääjä ja tulee tänne try-outille. Hän on korintekijä, KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström sanoo.
Mikäli 23-vuotias Comithier saa sopimuksen kotkalaisseuraan, on vihreävalkoisten ulkomaalaiskvartetti koossa.
Lue lisääTomas Pihlajamäki korvaamaan KTP-Basketin pelaajapulaa

Seagullsissa viime kaudella SM-hopeaa saavuttanut Tomas Pihlajamäki, 24, on tehnyt KTP-Basketin kanssa kahden kuukauden mittaisen pelaajasopimuksen. Pihlajamäki tulee Kotkaan paikkaamaan Trey Niemen ja Miikka Marttisen loukkaantumista johtuvaa pelaajavajetta.
Lue lisääTarkkakätinen Tyree Eady KTP:n paitaan

Korisliigakauteen valmistautuva KTP-Basket on hankkinut riveihinsä kolmannen amerikkalaispelaajan. Hän on yhdysvaltalainen Tyree Eady, 25, joka viime kaudella edusti Salon Vilpasta.
196-senttinen laituri tunnetaan hyvänä heittäjänä. Viime kaudella Eady oli koko Korisliigan tarkin kolmoslinko 46,7 prosentin osumatarkkuudella.
Lue lisääKTP-Basket hankki Meshack Lufilen korin alle

Korisliigakauteen valmistautuva KTP-Basket on hankkinut ensimmäisen amerikkalaisvahvistuksensa. Hän on 31-vuotias kanadalainen sentteri Meshack Lufile. 206-senttinen Lufile on pelannut ammattilaisuransa aikana kotimaansa liigan lisäksi useissa Euroopan sarjoissa, muun muassa Hollannissa ja Englannissa.
Lue lisää