Uutiset

Perjantaina tärkeä ottelu Pyynikillä - "Lähdemme etsimään sitä rytmiä joka meillä oli ennen taukoa"

 

KTP ottelee perjantaina runkosarjan toiseksi viimeisen vieraspelinsä Tampereella, jossa yhdeksäntenä olevan Pyrinnön kanssa väännetään tärkeistä pisteistä pudotuspelipaikasta. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kolmesti ja otteluvoitot ovat KTP:lle 2-1. Voitolla KTP varmistaisi pudotuspelipaikan. 

 

Keskinäisissä otteluissa KTP on ollut parempi pisteissä, syötöissä, kahden pisteen heittoprosentissa, riistoissa, torjunnoissa, tehokkuudessa ja on menettänyt vähemmän.

 

KTP:lle sarjapisteet Uudestakaupungista

 

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. KTP pysytteli alkuminuutit lievässä johtoasemassa ja hallitsi kevyehkösti kummassakin päädyssä. Peliajassa 4.50 Mikko Jalonen vei Korihait 11-9 johtoon. Tilanteen jälkeen KTP otti kuitenkin kuskin paikan takaisin, kun Aalto ja Scott onnistuivat peräkkäisissä hyökkäyksissä kolmosessa. Jakson lopulla KTP:n peliote hieman hyytyi ja Korihait kiri ottelun tasoihin 20-20, josta lähdettiin toiselle jaksolle.

Gay 7p, Scott 5p, Aalto 3p, Herrala 3p, Kopio 2p.

 

Perjantaina vastassa Korihait

 

KTP matkaa perjantaina Uuteenkaupunkiin Korihaiden vieraaksi. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kolmesti ja voitot ovat KTP:lle 3-0.

 

KTP on ollut keskinäisissä otteluissa parempi tehokkuudessa, pisteissä, syötöissä, kahden pisteen heittoprosentissa, riistoissa, torjunnoissa ja on menettänyt vähemmän palloja.

 

Karhu vei marjat Karhuvuoressa

 

KTP joutui tyytymään tappioon keskiviikkoillan ottelussa Kauhajoen Karhua vastaan. Keskinäiset ottelut ovat runkosarjan osalta ohi ja otteluvoitot menivät Kauhajoelle 3-1.

 

1.jakso 24-25

Gay 6p, Scott 5p, Aalto 5p, Pratt 3p, Kopio 3p, Bailey 2p.

 

2.jakso 42-44

Bailey 11p. Gay 10p, Scott 7p, Aalto 5p, Pratt 3p, Barnes 3p, Kopio 3p.

 

KTP:n heittoprosentit puoliajalla: FG 47%, 2p 55%, 3p 38%, vaparit 100% (2/2).

 

Mikael Aallolle jatkosopimus

 

KTP-Basket on solminut jatkosopimuksen Mikael Aallon, 22, kanssa. 206-senttinen Aalto pelaa toista kautta KTP:ssa ja Korisliigassa.

 

Aalto on kauden mittaan kasvattanut rooliaan merkittävästi. Helmikuun kuudessa pelissä sentteri on ollut neljästi aloitusviisikossa ja pelannut keskimäärin yli 15 minuuttia. Varsinkin puolustuspäässä Aalto on pelannut hyvin, mistä kertoo joukkueen paras plusmiinus-lukema.

 

Keskiviikkona Karhun kaatoon – Walker ei jatka KTP:ssä

 

KTP pelaa keskiviikon kotiottelussa nousuvireistä Kauhajoen Karhua vastaan. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kolmesti ja voitot ovat Karhulle 2-1.

 

Keskinäisissä otteluissa KTP on ollut parempi kahden pisteen heittoprosentissa, hyökkäyslevypalloissa, riistoissa ja torjunnoissa.

 

Ei tuliaisia Nokialta – KTP hävisi pisteellä

 

Lauantai-iltana nähtiin viihdyttävä Korisliiga -ottelu, kun KTP hävisi niukasti vieraissa isäntäjoukkue BC Nokialle. Otteluvoitot jäivät tämän vuoden runkosarjassa 2-2.

 

BC Nokia ehti repäistä alkuun 9-0 jakson, jonka jälkeen KTP:n heittopeli alkoi kulkea. Peliajassa 5.58 Kopio pussitti kolmosen pohjaan ja ottelua jatkettiin tasalukemista, 10-10. Kummallakin joukkueella oli vaikeuksia korinteossa ja ottelu jatkui tasaisena. BC Nokian Javier Duren päätti jakson kolmoseen ja toiselle jaksolle siirryttiin lukemista 17-14.

Lauantaina Näätien vieraaksi

 

KTP matkaa lauantaina Nokialle, jossa kohtaa viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa BC Nokian. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kolmesti ja voitot ovat KTP:lle 2-1.

 

Keskinäisissä otteluissa KTP on ollut parempi pisteissä, syötöissä, kahden pisteen heittoprosentissa, kolmen pisteen heittoprosentissa, sekä torjunnoissa. Menetykset ovat menneet tasan.

 

Kotka vahvempi lintujen taistossa – Seagulls kaatui kotihallissaan

 

KTP otti keskiviikkoiltana upean vierasvoiton kukistettuaan Helsinki Seagullsin. Kohtaaminen oli tällä kaudella kolmas ja otteluvoitot ovat nyt Seagullsille 2-1.

 

Ottelun alku mentiin tasaisissa merkeissä. Jakson puolivälin yli tultua Kopio onnistui kahdessa peräkkäisessä hyökkäyksessä kolmosessa ja KTP siirtyi 10-16 johtoon. KTP jatkoi hyviä otteitaan kummassakin päädyssä ja repäisi jakson lopulla kymmenen pisteen kaulan. Pratt epäonnistui aivan jakson loppusekuneilla kolmosessa, mutta KTP vei jakson selvästi lukemin 16-26.

Ailus jatkaa KTP:n päävalmentajana

 

KTP-Basket solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen nykyisen päävalmentajan Ray Ailuksen kanssa. 

 

- Olemme olleet tyytyväisiä Reiskan työhön. Sarjasijoitus ei ole hyvä kannattajien, pelaajien tai valmentajankaan mielestä, mutta pitää muistaa, että lähtökohdatkin ovat olleet ihan erilaiset kuin männävuosina, KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoo Kymen Sanomat -julkaisussa. 

 

Yhteistyökumppanit