Viikingit veivät pisteet Kotkasta perjantai-illan trillerissä

 

Ottelun alkuminuutit menivät KTP:lle. Gay nakutti KTP:n kuusi ensimmäistä pistettä, joista kaksi vapariviivalta. Peliajasssa 4.21 Pratt heitti kolmosen kaaren takaa lukemiksi 9-2. KTP:n puolustus pysyi lujana, eikä Vilppaalle annettu tilaa helpoille koreille. Vilpas luotti heittopeliinsä ja peliajassa 7.48 vierailijoiden Michael Pounds kavensi kolmosellaan tilanteeseen 16-10. KTP pelasi rauhallista hyökkäyspeliä ja kuvioiden kautta rakennettiin heittopaikkoja. Gay pelasi vahvasti kummassakin päädyssä ja Kopion hyökkäyspeli luisti. Peliajassa 9.10 Kopio onnistui toistamiseen kolmoselta ja kasvatti KTP:n johdon yhdeksään pisteeseen, 19-10. Jakson lopulla Vilpas onnistui hieman kaventamaan tappioasemaansa energisesti pelanneen Poundsin johdolla ja jakson loppulukemiksi kirjattiin 21-15.

Gay 8p, Kopio 8p.

 

Toinen jakso alkoi holtittomasti kummankin joukkueen osalta. Joukkueet sortuivat virheisiin ja ohiheittoihin. Vilpas onnistui kirimään eron kolmen pisteen päähän peliajassa 1.52 Ojalan kolmosella. Heti perään toisessa päässä Pratt vastasi kolmoseen ja kasvatti KTP:n johtoaseman tilanteeseen 26-20. KTP:n maltillinen peli-ilme jatkui. Puolustus pysyi lujana ja hyökkäykset hitaina. KTP:n heittopeli ei kuitenkaan kulkenut vakuuttavasti ja Vilpas kiri ottelun tasoihin peliajassa 5.41, 26-26. Tästä ottelu jatkui tasaisena ja mentiin kori korista. Vilpas pääsi hetkellisesti johtoasemaan, kunnes peliajassa 8.00 Kopio onnistui jälleen kolmoselta ja ottelu oli taas tasatilanteessa, 31-31. Vilpas onnistui jakson loppuminuutilla viemään johdon viiteen pisteeseen, kunnes kaksi sekuntia ennen jakson päätöstä Kopio naulasi kolmosen kaaren takaa puoliaikalukemiksi 34-36.

Kopio 16p, Gay 8p, Pratt 8p.

 

Kolmas jakso alkoi tasaisesti ja johtoasema vaihteli puoleen ja toiseen. Myös KTP:n vaihtopelaajat saivat vastuuta. Peliajassa 3.39 Kaukiainen upotti virheen kera kolmosen kaaren takaa ja ottelu oli jälleen tasatilanteessa, 42-42. Onnistuneen vaparin jälkeen soi kuitenkin heti toisessa päässä ja ottelu jatkui tasaisena, kori korista mentiin. Jakson puolessa välissä Walker loukkasi pelitilanteessa kasvonsa ja joutui lähtemään kentältä paikattavaksi. (Mies kuitenkin palasi neljännen neljänneksen puolessa välissä takasin kentälle.) Peliajassa 6.57 ottelu oli 49-49. Hetken ajan kummassakin hyökkäyspäässä oli hiljaista. Gay nosti korinalta KTP:n 53-51 johtoon ja Vilppaan menetyksestä Pratt viimeisteli jakson päätöslukemiksi 55-51.

Gay 19p, Kopio 18p, Pratt 10p.

 

Päätösjakson alussa ei nähty suurempia muutoksia peli-ilmeessä. KTP jatkoi hallittua, suunnitelmallista peliään. Vilpas sortui pallonmenetyksiin, mutta KTP:llä oli vaikeuksia viimeistelyssä. Peliajassa 3.55 ottelu oli 60-60. KTP:n heitot kolisivat rautoihin ja Vilpas löysi ratkaisuja hyökkäyksessä. Peliajassa 6.14 vierailijat onnistuivat viemään johtoaseman viiteen pisteeseen, 63-68. Herrala onnistui tärkeällä hetkellä kolmosessa ja kiri ottelun tilanteeseen 68-70. Tilanteen jälkeen Vilpas menetti pallon ja Gay nosti ottelun tasoihin 70-70, kun peliaikaa oli jäljellä 1.45. Viimeisen peliminuutin pyörähtäessä käyntiin oli KTP kolmen pisteen johdossa, 75-72.

Kaksikymmentä sekuntia ennen päätösvihellystä Pratt menetti pallon ja KTP oli pakotettu rikkomaan. Vierailijoiden Juwan Staten epäonnistui toisessa vaparissa ja vuorostaan Vilpas joutui rikkomaan. Pelikellossa oli kahdeksan sekuntia, kun Herrala epäonnistui molemmissa vapaaheitoissa. KTP säilytti kuitenkin pallonhallinnan ja Vilpas rikkoi Gay:n heittämään vapaaheittoja, joista taaskaan kumpikaan ei uponnut. Ottelu oli 75-73. Peliä oli jäljellä kuusi sekuntia ja pallo oli Vilppaalla. Desmond Williams heitti päätös-summerin soidessa kolmosen kaaren takaa pallon pussiin ja ottelu päättyi kutkuttavien tilanteiden jälkeen lukemiin 75-76.

 

- Pahalta tuntuu. Peli oli hyvää, mutta kun sarjataulukossa on 3-7, niin tulosurheilussa ei ole paljon kehumisen aihetta. Peli eteni meidän haluamalla tavalla. Salo on parhaita hyökkäysjoukkueita ja me parhaita puolustuksessa. Aina voi jossitella. Nuorten pelaajien onnistumiset lämmittävät sydäntä, mutta sekään ei tällä hetkellä paljon lohduta. Tyytyväisyys muuttui suruksi yhden heiton takia, KTP-Basketin päävalmentaja Ray Ailus kommentoi.

 

Ottelun pelaajiksi valittiin KTP:n Villematti Kopio ja Vilppaan Michael Pounds.

 

KTP:n heittoprosentit: 2p 44%, 3p 32%, vaparit 59%.
KTP:n aloitusviisikon pisteet: 50. Pisteet penkiltä: 25. Kaukiainen pelasi 20.59 minuuttia.

 

KTP-Basket

Pratt 12p/10lev/5s/5stl

Herrala 6p/1s

Gay 25p/7lev/1s/5blk/2stl

Kaukiainen 4p/1lev/5s

Barnes 2lev

Amzil 1lev

Nyman 2p/5lev

Kopio 21p/4lev

Walker 5p/6lev/2s/1blk

 

TEKSTI: Rolf Luik KUVA: Siiri Mäkelä

 

Yhteistyökumppanit