KTP-Basketin ottelut Korisliigan ylemmässä loppusarjassa jatkuvat lauantaina, kun joukkue matkustaa Tampereen Pyrinnön vieraaksi. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, joista kotkalaiset ovat poistuneet voittajina kahdesti. Play offsien kotiedun näkökulmasta ottelu on erittäin tärkeä molemmille. KTP on sarjassa neljä pistettä Pyrintöä edellä, ja jos se voittaa huomennakin, eivät tamperelaiset voi enää KTP:tä ohittaa joukkueiden keskinäisessä vertailussa.
KTP on pärjännyt Pyrintöä vastaan siis hyvin, mutta se ei ole mikään tae seuraaviin matseihin.
– Tämä on kova sarja, ja jos ei tehdä asioita oikein, eikä olla hereillä alusta asti, niin kyyti on kylmää, kuten monissa peleissä on nähty. Meillä hyvän ja huonon päivän ero on liian iso, päävalmentaja Roope Mäkelä sanoo.
Pyrintö on Mäkelän mukaan vauhdikas joukkue, jossa kaikki tekevät kaikkea. Pari nimeä hän kuitenkin ottaa esille.
– Osku Heinonen on Vilppaan Mikko Koiviston ohella sarjan parhaimpia heittäjiä. Myös Ike Smith pitää ottaa tarkasti.
– Pyrintöä vastaan pitää pärjätä juuri niissä asioissa missä epäonnistuimme Kouvolassa eli 1 vastaan 1 -puolustuksessa ja puolustukseen paluussa.
KTP matkustaa Tampereelle ilman sivussa olevaa Joonas Lehtorantaa. ”Jontun” poissaolo tietänee Joni Herralalle lisää pelintekovastuuta Jahvon Blairin rinnalla.
– Nostamme myös Joonas Timosen tai Markus Rautasalon tai molemmat kokoonpanoon, Mäkelä miettii.
Myös Tampereen Pyrinnöltä puuttuu pelaajia, kun kaksi takamiestä Tomas Pihlajamäki ja Valtteri Leppänen eivät ole kokoonpanossa.
Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta sivussa ollut 210-senttinen Mika Nuolivirta sen sijaan on nyt mukana.
Tampereen Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen odottaa edellisen matsin tapaan kovaa vääntöä.
– KTP hyökkää korille fyysisesti, joten sisäpuolustus ja levypallopeli testataan huolella. Meidän tulee myös pitää pallosta huolta, sillä menetyksistä kotkalaiset juoksevat tehokkaasti nopeita hyökkäyksiä, Sopanen toteaa basket.fi:n ennakossaan.
Kokoonpanot:
Tampereen Pyrintö: Foster, Smith, Kilpinen, Heinonen, Williams, Gonzalvez, Lehtonen, Peltokangas, Nuolivirta.
KTP-Basket: Herrala, Raitanen, Kuukkanen, Brown, Blair, Whitfield, Nyman, King, Timonen GTD 50%, Rautasalo GTD 50%
TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Mikko Mäkelä
Ottelu on katsottavissa Ruutu+ palvelusta lauantaina kello 15.50 alkaen.
KTP:n seuraavat ottelut:
KTP-Basket- Salon Vilpas tiistaina 22.3. Steveco Areenalla kello 18.30 (Ruutu+)
KTP-Karhubasket perjantaina 25.3. Steveco Areenalla kello 18.30. (Ruutu+)
Seagulls-KTP keskiviikkona 30.3. Töölön Kisahallissa kello 18.30. (Ruutu+)
Otteluennakon tarjoaa Kotkan Työterveys Oy