TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
KTP-Basketin niukka 79-77 (42-46) -voitto Seagullsista Korisliigan ensimmäisessä puolivälieräottelussa Steveco-areenalla tiistaina ei yllättänyt ketään, sillä joukkueiden neljän edellisen kohtaamisen otteluvoitot tällä kaudella olivat jakautuneet 2-2 ja korierokin oli vihreävalkoisille täpärästi +3. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Helsingissä perjantaina ja välieräpaikka irtoaa neljällä voitolla.
Pelin alku ei näyttänyt isäntien kannalta hyvältä. Seagulls johti jo 11 pisteellä (35-24) toisella neljänneksellä.
Sitten KTP vei parin minuutin pätkän 10-0 ja nousi takaisin voittotaisteluun.
– Aloitimme ottelun hermostuneesti. Seagulls oli selkeästi valmiimpi pudotuspelien fyysisyyteen. Toisen neljänneksen puolivälin jälkeinen joukkuepuolustuksen tiivistyminen ja Hanneksen (Pöllä) sekä Jaydenin (Taylor) yhteistyö hyökkäyksessä toivat meidät takaisin peliin mukaan, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic sanoi.
Kolmannella neljänneksellä nähtiin kaksi peräkkäistä pisteputkea, jotka näyttivät jo lähes ratkaisevilta.
Ensin KTP nousi 51-54-tilanteesta 11-0-runillaan kahdeksan pinnan johtoon ja näytti väkisin karkaavan Lokeilta.
Seagulls ei kuitenkaan suostunut taipumaan vaan rynni heti perään 14-0-putkellaan 68-62-johtoon.
Sitten puolestaan KTP taas ryhdistäytyi ja nousi Koen Sapwellin kolmosella 75-72-johtoon, kun vajaat neljä minuuttia oli jäljellä.
Loppuminuuttien aikana nähtiin puolin ja toisin lähinnä ohiheittoja ja pallonmenetyksiä, joista ratkaisevin oli Christian Keelingin huono syöttö tilanteessa 78-77, kun vierailla oli vielä mahdollisuus voittokorin tekoon.
– Toisella puoliajalla olimme eri tasolla kuin alkuhetkillä. Kovaa puolustusta ja hyvää pallonliikettä, mutta myös liikaa kiirettä ja keskittymiskyvyn puutetta. Olisimme voineet ratkaista pelin aikaisemminkin ilman niitä, Mihajlovic jutteli.
Lokkien parhaat olivat Jalen Henry (23/8) ja Kahron Ross (16/5).
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kotkassa nähty Rene Rougeau täyttää tänään 40 vuotta ja ikä alkaa vähitellen näkyä viisi kertaa SM-kultaa juhlineen yhdysvaltalaispelaajan otteissa.
KTP:n peliaikakunkku (33:14) ja pistekuningas (20) oli vahvasti aloittanut Taylor, jota tukivat hyökkäyskorilla parhaiten Pöllä (16), Remu Raitanen (14) ja Sapwell (12).
Tucker Richardson antoi komeat 10 korisyöttöä ja hänellä oli yhdessä Raitasen kanssa raitapaitojen paras plusmiinuslukema (+13).
KTP hallitsi jälleen levypallotaistelua (KTP 44, Seagulls 34) ja oli parempi myös korisyötöissä (20-11). Kolmosetkin (KTP 35%-Seagulls 23%) upposivat tarkemmin kuin vierailla.
– Niin kuin odotimmekin, Seagulls on kova vastustaja. Heillä on ollut loukkaantumishuolia ylemmän jatkosarjan aikana. Tässä pelissä kohtasivat kaksi joukkuetta, jotka eivät antaneet periksi missään vaiheessa.
– Tilanne on nyt 1-0, eikä meillä ole mitään varaa mihinkään hyvänolontunteeseen. Katsomme nyt eteenpäin, otamme oppia virheistämme ja yritämme toistaa seuraavassa pelissä hyvät hetkemme. Edessä on vielä pitkä tie, Mihajlovic päätti.
KTP–Basketin pisteet/levypallot:
Jayden Taylor 20/4, Hannes Pöllä 16/4, Remu Raitanen 14/6, Koen Sapwell 12/4, Tucker Richardson 8/7/10s, Aaron Carver 4/5, Joona Tuomala 3/2, Jesper Granlund 2/8, Tuomas Hirvonen 0/1.
KTP–Basketin heittotarkkuudet:
2p 21/41 = 51,2%
3p 8/23 = 34,8%
1p 13/18 = 72,2%
Otteluraportin tarjoaa Kotkan Asunnot Oy