KTP-Basketin neljäskin amerikkalaispelaaja on jo tehnyt ammattilaisuraa. Shaquille Thomas täytti kaikki Tomi Kamisen asettamat kriteerit.
KTP-Basketin joukkue vuosimallia 2020-21 on junioreita vaille valmis. Viimeinen palanen löytyi maanantaina, kun 201-senttinen ja 28-vuotias Shaquille Thomas kirjoitti nimensä sopimuspaperiin.
– Hyvän tuntuinen kaveri ja sellainen jota haimme. Hän pystyy puolustamaan kaikkia paikkoja ykkösestä neloseen, päävalmentaja Tomi Kaminen kertoo.
Cincinnatin yliopiston kasvatti on ehtinyt pelata urallaan Argentiinassa, Luxemburgissa, Portugalissa ja NBA:n G-liigassa.
Puolustuspään ekspertiksi profiloitunut Thomas sai viime kaudella Portugalin pääsarjan Lusitaniassa korintekijän roolin ja osoitti pystyvänsä myös siihen.
Sarjan viidenneksi paras pistekeskiarvo 19,9 syntyi 40-prosenttisella kolmostyöskentelyllä.
– Thomasilla on hyvä ”handle” ja hän pääsee kivasti puolustajista ohi. Isoksi mieheksi jalka liikkuu hyvin, Kaminen kuvailee.
KTP:n neljännen amerikkalaisen oli määrä olla suoraan yliopistosta tuleva tulokas, mutta Thomas tipahti mukavasti tarjolle.
– Markkinat ovat nyt hieman erikoiset, Kaminen myöntää.
KTP-Basketin joukkue on nyt valmis. Oletetussa aloitusviisikossa takamiehinä häärivät 193-senttinen Braxton Huggins, sekä erinomaisen viime kauden ja kovan treenikesän vetänyt Joonas Lehtoranta.
Thomas tuo kokoa ja liikettä kolmospaikalle, ja korin alustan miehittävät järkälemäiset Joe Burton (201 cm / 134 kg) ja Greg Mangano (208 cm).
– Kun tuota viisikkoa katsoo paperilla, ja mitä videoita on nähnyt, niin olen kyllä tyytyväinen. Eikä todellakaan pidä väheksyä meidän vaihtomiehiä, Kaminen sanoo.
Joukkuetta täydennetään KTP:n ja yhteistyöseura MuKin pelaajilla.