KTP-Basket aloitti Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottamalla komean 90-75 (50-34) kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä. Vauhdikkaassa ja yleisöön menevässä ottelussa loisti erityisesti Remu Raitanen, joka upotti kolmosensa murhaavalla 85 prosentin tarkkuudella. Tarkasti pidettynäkin Raitaselle kertyi 26 pistettä.
Useat ottelut heikosti aloittanut KTP oli tällä kertaa vahva heti alusta pitäen. Kotijoukkue heitti tarkasti – kakkoset 10/10 ja repi leyypalloja päästen juoksemaan nopeita. Kun jaksoa oli jäljellä enää pari minuuttia, KTP johti jo 26-13.
– Pari peliä on alkanut huonosti, mutta nyt toimi hyvin, KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä kommentoi, mutta ei osannut sanoa mitään erityistä syytä, mistä pirteä aloitus löytyi.
– Ei ole mitään erityistä selitystä. Valmistauduimme tähän otteluun ihan samalla tavalla kuin muihinkin.
Avausjaksolla nousi esiin erityisesti Roydell Brown, joka teki 15 pisteestään ensimmäisellä kympillä peräti 11.
– Huikea esitys Brownilta, kiitteli Mäkeläkin pelin jälkeen.
Toisen jakson alussa Pyrintö imi eroa kiinni ja pääsi jo kolmen pisteen päähän (28-25), mutta sitten kotijoukkue löysi taas pelinsä ja eroa alkoi syntyä. Ilotulituksen aloitti Vili Nyman ja sitä jatkoivat Raitanen kolmella kolmosellaan ja Jahvon Blair.
KTP vei jakson 22-14 ja pitkälle tauolle mentäessä KTP johti 50-34.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä kauden parasta, summasi Raitanenkin pelin jälkeisessä haastattelussa.
Raitanen oli tähän mennessä heittänyt kaikki kakkosensa (3) ja kolmosensa (4) sisään.
Kolmannen kympin KTP aloitti hieman heikosti. Peli hieman puuroutui, heittoyritykset jäivät useasti Pyrinnön torjuntaan ja ero alkoi kaventua. Kolme minuuttia ennen loppua tilanteessa 61-51 nähtiin eräänlainen käännekohta, kun pelikuntoon toipunut Flenard Whitfield täräytti sellaisen voimadonkin Pyrinnön Panu Peltokankaan yli, ettei paremmasta väliä. Se sytytti taas joukkueen ja yleisönkin ja KTP alkoi taas kuroa etumatkaa.
Pyrintö voitti jakson 23-20, mutta viimeiselle tauolle mentiin 70-57 kotijoukkueen johdossa.
Viimeisellä neljänneksellä Pyrintö kampesi itsensä vielä kuuden pisteen päähän (75-69), mutta sen lähemmäksi se ei päässyt ja arvokkaat pisteet jäivät Kotkaan. Blairin kolmoset pari minuuttia ennen loppua olivat viimeinen niitti.
Roope Mäkelän mukaan peliin valmistauduttaessa kaksi asiaa oli yli muiden eli puolustukseen palaaminen ja 1 vastaan 1 –puolustus.
– Pyrintö on sarjan paras avoimella kentällä pelaava joukkue. Mielestäni me onnistuttiin noissa asioissa tänään.
Erityisen tyytyväinen Mäkelä oli Joni Herralan, Joonas Lehtorannan ja Brownin puolustuspeliin. Kolmikko teki hyvää työtä Ike Smithin ja Osku Heinosen pysäyttämisessä. Aikaisemmissa peleissä varsin pitelemätön Smith jäi nyt 16 pisteeseen, joka on hänelle vähän. Tarkkakätinen Heinonen teki pisteen vähemmän.
Myös joukkueen amerikkalaisten esitys tyydytti päävalmentajaa.
– He ovat aina tehneet kovasti töitä, mutta nyt myös roolit ovat löytyneet.
Pyrinnön kollega Miikka Sopanen antoi kotijoukkueelle tunnustusta.
– KTP pelasi tänään fiksusti, energisesti ja yhtenäisesti. Varmasti pelaajat tekivät asiat juuri kuten valmennus odotti. Hyvät esitys heiltä, parempi joukkue voitto.
– Me oltiin valmistauduttu hyvin ja tiedettiin kyllä KTP:n vahvuudet. KTP:n joukkue on hyviä hyökkäyslevypalloissa ja hyvin juoksuvoimainen joukkue. Me hävisimme juoksukilpailun.
Pyrinnön heitot eivät uponnut hyvistäkään paikoista, mutta:
– Eniten olen pettynyt meidän levypallopeliin. KTP sai hyökkäyslevypalloja aivan liian helposti, Sopanen totesi.
TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Mikko Mäkelä
Ottelun tilastot löytyvät Koripalloliiton verkkosivuilta osoitteesta
https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/
KTP:n seuraavat ottelut:
Karhu Basket – KTP-Basket Kauhajoen liikuntahallissa lauantaina 19.2. 2022 kello 15.
KTP-Basket – Kouvot Steveco Areenalla sunnuntaina 6.3. 2022 kello 17.
Salon Vilpas- KTP-Basket, Salohallissa keskiviikkona 9.3. 2022 kello 18.30