Milloin koripallourasi käynnistyi?

– Ruonalan koulusta se on lähtenyt, kun silloin pelattiin koulujenvälisiä koripallo-otteluja. Hiltusen “Eki” (Erkki) oli ensimmäinen valmentajani KTP:ssä. Eki veti vuonna 1960 syntyneiden joukkuetta ja minä olin ainut kuusykkönen, joka oli siinä ringissä. Vuonna 1972 voitettiin minipoikien Suomen-mestaruus. Olin joka toisen vuoden pois siitä joukkueesta, kun oli kaksi ikäluokkaa. Vuonna 1960 syntyneillä on kuusi mestaruutta ja minulla kolme, Tuomala sanoo.

Minkälainen oli ensimmäinen pelisi KTP:n edustusjoukkueessa?

– Ensimmäinen kokonainen kauteni oli 1978-1979 (KTP nousi takaisin SM-sarjaan ja voitti Suomen cupin), mutta ensimmäisen pelini pelasin jo edellisenä kautena Töölön Kisahallissa Panttereita vastaan, kun olin B-junnu. Roy Smith oli jenkkinä ja Arola (Mika) valmensi. Se oli Cupin matsi. Minulta halkesi huuli ja kävin tikattavana, Jarkko juttelee.

Mikä on mieleenpainuvin yksittäinen pelitapahtuma urallasi?

– Salon Palloilijoita vastaan (SalPa-KTP 77-95 SM-sarjakaudella 1985-1986) käyty peli ja se koko reissu on jäänyt elävästi mieleeni. Pelattiin korttia linja-auton takaosassa, kun minua huudettiin eteen. Bussikuski Karvisen Kari oli saanut jonkinlaisen kohtauksen Koskenkylässä ja minut pyydettiin ajamaan. Bussin kyydissä olivat myös B-juniorit, joilla oli peli Vartiokylässä.

– Minulla ei ollut bussikorttia ja oli tullut uutta lunta. Alla oli kesärenkaat. Ajoin Vartiokylään, sieltä Saloon, eikä myöhästytty ja tein pelissä yli 20 pistettä. Sitten ajoin pelin jälkeen Salosta Vartiokylään ja sen jälkeen Kotkaan. Bussissa ei kukaan puhunut mitään. Kaikki vain katsoivat, että miten menee. Se on mieleenpainuvin reissu, 731 pääsarjaottelua pelannut Jarkko hymyilee.

Kultaiset vuodet 

Jarkon yhdessä KTP:n kanssa saavuttamat SM-kullat ovat vuosilta 1988, 1991, 1993 ja 1994.

– Kyllähän ne kaikki tuntuvat hienoilta, mutta ehkä kaikista upeimmilta tuntuvat vuosien -93 ja -94 mestaruudet, koska olin silloin vähän enemmän ratkaisevammassa roolissa.

Myös vuoden 1991 finaalisarjan KTP-HoNsU viides peli on jäänyt palomiehenä pitkän työuran tehneen 201-senttisen kotkalaispelaajan hyvin mieleen. KTP johti ratkaisevaa loppuottelua Karhuvuoren täpötäydessä urheilutalossa viisi minuuttia ennen summeria 82-69, mutta minuuttia myöhemmin enää 82-76 ja HoNsU näytti väkisin tulevan Greg Van Soelenin johdolla rinnalle ja ohi.

Jännitys laukesi KTP:n päävalmentaja Kari Liimon ottaman aikalisän jälkeen.

– Meidän piti pelata se tilanne aivan muulle pelaajalle, mutta kun minä olin vapaana, niin päätin heittää. Se oli ensimmäinen kolmen pisteen heittoni koko matsissa ja meni sisään. Ensio Helimäki (HoNsUn päävalmentaja) oli silloin maajoukkueen kakkoskoutsi. Hän sanoi minulle pelin jälkeen, että aika pahaan paikkaan iskit. Se oli vähän niin kuin niitti.

Jarkko Tuomala voitti ensimmäisen SM-kultansa KTP:n edustusjoukkueessa vuonna 1988. Kuva: Timo Kopakkala

Mikä finaalitappio (HNMKY 1985 , ToPo 1986, HNMKY 1987 ja UU 1990) on tuntunut pahimmalta?

– Uki-tappio harmittaa eniten (KTP oli ensin hävinnyt kolmannen loppuottelun Kotkassa niukasti 77-78 ja neljännessä finaalissa KTP oli Pohitullissa noussut 17 pisteen takaa tasoihin, mutta taipui jatkoajalla ainoan mestaruutensa voittaneelle UU.lle), vaikka onhan niitä muitakin harmittavia tappioita.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että Namika ja ToPokin olivat kovia jengejä. Moni peli olisi voinut kääntyä toisinkin päin. On monta eri tekijää, mitä vaikuttivat tuloksiin.

Pounds, Steppes, Petties ja Fowlkes

Kotkassa on totuttu vertailemaan täällä vierailleita amerikkalaisvahvistuksia keskenään. Kun Jarkko sai kaulaansa kultamitalit, olivat hänen kanssaan juhlimassa samaisena vuonna 1988 Suomen kansalaisuuden saanut Larry Pounds ja yhdysvaltalaistakamies Bob Steppes. Vuonna 1991 jenkkinä oli Donald Petties ja vuosina 1993-1994 Darrin Fowlkes.

– Kun Larry tuli 70-luvulla (1976) tänne, niin hänhän oli ihan NBA-tason jätkä. Koska Larry on nykyään suomalainen, niin pidän häntä kaikkien aikojen parhaana suomalaisena KTP:ssä. Ylivoimaisesti. Jos Larry ei olisi saanut kansalaisuutta, niin hän olisi varmasti paras jenkki, mitä Suomessa on koskaan ollut ihan kiistatta. Jos Larry olisi pois jenkkikategoriasta, niin kyllähän Fowlkes on aivan ylivoimainen. Hän oli Karin (Liimo) löytö. Kari sanoi, että ei ensin meinannut huomata häntä, kun oli paikan päällä Yhdysvalloissa katsomassa jenkkejä. Kari hänet sitten toi tullessaan. Fowlkes oli jokapaikan höylä, äärettömän kova puolustamaan ja kova tekemään koreja.

– Steppes oli ihan mahdoton urheilija. Ei ihan niin taitava kuin Petties, mutta huima urheilija. Hyppäsi ja juoksi. Bobilla oli omintakeinen heitto, mutta hän ratkaisi omilla vapareillaan pelejä, kun häneltä ei saanut rikkomatta palloa pois. Muistan, kun meillä oli Varsovassa turnaus ja Steppes veti melkein vapaaheittoviivalta pelissä donkin alaspäin. Tsekkien maajoukkueen vaihtopenkkikin nousi ylös taputtamaan. Harvemmin sellaista näkee. Petties oli vahva ja pelasi paljon korin alla. Hän pelasi Kanadassa pienten miesten liigaa ja oli eräänlainen yleismies. Hänellä oli hirveä voitontahto.

Mitä erityistä jäi maaottelu-uraltasi (72 maaottelua ja vuoden 1995 EM-kisat) mieleen? 

– Se taisi olla armeija-aikaani, kun Ranskassa oli jouluturnaus. Mukana olivat E.C. Sirio, joka oli Sao Paulossa voittanut seurajoukkueiden maailmanmestaruuden, Neuvostoliiton ja Ranskan maajoukkue. Se oli huima turnaus, jossa pelasi muun muassa Oscar Schmidt.

Hall of Fame 2022

Vuonna 2022 Jarkko valittiin toisen KTP-legendan, Pertti Marttilan, kanssa Hall of Fame -kunniagalleriaan, johon voidaan valita suomalaisen koripallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seuraihmisiä tai muita koriksen kanssa toimineita henkilöitä.

Tuomalan ja Marttilan lisäksi kunniagalleriaan ovat KTP-taustaisia päässeet myös Kari Liimo, Erkki Hiltunen, Larry Pounds, Ville Vainio, Risto Piipari ja Auli Nyman.

– Onhan se ihan mukava tunnustus, että on jotain tehnyt oikeinkin. Pitkä ura ja pärjännytkin suht hyvin. Kyllä siitä hyvä mieli jäi.

Miltä näyttää KTP-Basketin nykyvire ja mitkä ovat fiilikset, kun oma poika on taas kasvattajaseurassaan?

– Nyt näyttää erittäin hyvältä. Pitkään on mennytkin, että mestaruus ei ole ollut lähelläkään. Todella pettynyt olen, jos ei olla neljän joukossa. KTP:ssä on hyvä valmennus ja suomalainen rosteri pärjää mille jengille tahansa.

– Pyrin kannustamaan Joonaa ja olen tyytyväinen, kun hän on näyttänyt pärjäävänsä liigassa ihan hyvin. Hänenkin tavoitteenaan on voittaa KTP:ssä mestaruus. Kun hän lähti KTP:stä Porvooseen hakemaan siiville kantavuutta, hän sanoi “Pihville” (KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström), että haluaa joskus vielä pelata KTP:ssä ja voittaa mestaruuden.

Millainen Jarkko Tuomala oli kentällä ja on kentän ulkopuolella? -kysymykseen vastasivat entisistä pelikavereista Hannu Paananen, Matti Lehtoranta, Jyrki Vekkilä ja Jyrki Kutvonen.

– Jarkko oli sekä hyvä heittäjä että hyvä levypalloissa. Kentän ulkopuolella hän on tosi kiva kaveri. Hänen kanssaan kaikki tulevat toimeen, Paananen tiivistää.

– Pitkäksi mieheksi Jarkko oli erittäin hyvä heittäjä. Välillä hän oli sellainen tuittupää, kun sattui huono päivä. Kentän ulkopuolella hän on ihan eri ihminen. Ollaan oltu kavereita pitkän aikaa ja tultu hyvin toimeen, Lehtoranta juttelee.

– Lyhyesti sanottuna Suomen pisin takamies. Joukkueurheilija ja ihan loistava tyyppi, Vekkilä kiteyttää.

– Iso pelaaja. Joukkueen yksi kantavia hahmoja. Kova ratkaisija ja kova puolustuspään pelaaja. Piti isot miehet kurissa korin alla. Jarkolla on aina pieni pilke silmäkulmassa, Kutvonen sanoo.

Jarkon pelipaita 13 jäädytettiin ja nostettiin Karhuvuoren urheilutalon kattoon vuonna 2015.

– Numerolla 13 ei ole minulle mitään sen kummempaa merkitystä. Se vain tuli numerokseni. Poika saisi luvan käyttää sitä, mutta hän ei ole halunnut. Joona haluaa pelata kolmeykkösellä, Jarkko kertoo.

Jostain syystä kaudella 1982-1983 nähtiin tällainen harvinaisuus, kun Larry Pounds, jonka pelipaita numero 14 on myös jäädytetty, pelasi koko kauden numerolla 8 ja palloa vastaanottava Jarkko Tuomala vain tässä ottelussa Hyvinkään Tahkoa vastaan numerolla 10. Muitakin omituisuuksia oli tuolla kaudella. Hannu Paananenkin, jonka pelinumero 15 on myös jäädytetty, pelasi numerolla 5.

Lämpimät onnittelut ja siunausta Jarkko !