
TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Uudenkaupungin Korihaiden kotikentällä keskiviikkona käväissyt KTP-Basket taipui Korisliigan ylemmän jatkosarjan päätöspelissä 77-81 (37-41) -tappioon viiden peräkkäisen voiton jälkeen, mutta sillä ei ollut käytännössä mitään merkitystä. Kun Kauhajoki löi samaan aikaan kotonaan Hongan, tiesi se sitä, että vihreävalkoiset sijoittuivat 32 pelatun kierroksen jälkeen kolmanneksi ja kohtaavat ensi viikolla alkavissa puolivälierissä kuudenneksi päätyneen hallitsevan mestarin.
Helsinki Seagulls ei kuitenkaan ole tällä kaudella ollut läheskään samanlaisessa vireessä kuin viime kaudella, joten raitapaitojen mahdollisuudet päästä mitalipeleihin ovat hyvät. Muut puolivälieräparit ovat Vilpas-Pyrintö, Kauhajoki-Kataja ja Korihait-Honka. Välieriin pääsee neljällä voitolla.
Peli säilyi alusta loppuun tasaisena, kuten jaksolukemista voi päätellä; (19-18, 22-19, 22-21, 18-19). Korihait johti enimmillään yhdeksällä pisteellä ja KTP kolmella.
KTP nousi loppuhetkillä 70-76-tappioasemasta vielä 77-76-johtoonkin Jayden Taylorin, Hannes Pöllän ja Koen Sapwellin koreilla, mutta isäntien Bojan Sarcevicin ottelun ainoa onnistunut kolmonen jäi voittokoriksi, kun kotkalaisheitot eivät enää sen jälkeen menneet sisään.
– Meillä oli tietty pelisuunnitelma, millainen tämän pelin rytmin pitäisi olla. Emme kuitenkaan päässeet sille tasolle. Korihait puolusti niin hyvin, että meidän piti tehdä jokaisen korin eteen paljon töitä. Heitimme myös paljon ohi vapaista paikoista, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic sanoi.
Molemmat joukkueet sortuivat kehnoon kaukoheittopeliin. Korihait yritti bonuskaaren takaa 21 kertaa, joista 15 meni ohi. KTP:n 31 heitosta 23 ei löytänyt tietään korisukkaan.
– Tämä oli meille hyvä testi ennen playoff-pelejä. Pudotuspelit tulevat olemaan paljon fyysisempiä kuin runkosarjan ottelut ja nyt saimme siitä esimakua. Meillä on nyt muutama päivä aikaa kehittää peliämme, KTP-luotsi jutteli.
KTP:n paras pistemies oli Taylor, mutta ei hänelläkään ollut paras heittoiltansa pelitilanteissa (kakkoset 6/15, kolmoset 0/3). Vaparit (7/7) osuivat.
Myöskään Joona Tuomalan (1/8) ja Remu Raitasen (0/5) kolmoset eivät löytäneet oikeaan osoitteeseen.
Levypallotilaston KTP vei Raitasen (11) ja Pöllän (9) johdolla 48-41.
KTP ja Lokit ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. Tiukkaa on ollut, sillä Seagulls voitti avauspelin viidellä pisteellä ja toisen kuudella. Sen jälkeen KTP on voittanut kuudella ja kahdeksalla pinnalla.
Kuntopuntarin perusteella KTP on suosikki, sillä raitapaidat voittivat 10:stä ylemmän jatkosarjan pelistään seitsemän, kun Seagulls hävisi yhtä monesta ottelustaan kahdeksan.
Millaisia ajatuksia Seagulls herättää?
– Seagulls on kova joukkue heidän viimeisistä tuloksistaan huolimatta. Heidän joukkueestaan löytyy pelaajia, joilla on kokemusta mestaruuden voittamisesta. Kun pudotuspelit alkavat, sarja on 0-0. Millään entisellä ei ole enää merkitystä, Mihajlovic sanoi.
KTP-Basketin seuraava ottelu on ensi tiistaina Steveco-areenalla, jolloin Seagulls saapuu Kotkaan.
KTP-Basketin pisteet/levypallot:
Jayden Taylor 19/5/5s, Koen Sapwell 13/4, Hannes Pöllä 10/9, Tucker Richardson 10/3, Remu Raitanen 8/11, Jesper Granlund 8/1, Joona Tuomala 5/2, Aaron Carver 4/6.
KTP-Basketin heittotarkkuudet:
2p 18/41 = 44%
3p 8/31 = 26%
1p 17/20 = 85%
Otteluraportin tarjoaa Kotkan Asunnot Oy