KTP ja Kouvot palasivat tauolta tositoimiin kori-iloittelun merkeissä. Ottelun alku oli molemmilta nihkeää hyökkäämistä, mutta sitten kun alkoi osua, osuikin oikein kunnolla. Kouvojen liike niin siirtymähyökkäyksissä kuin puolen kentän pelissäkin oli KTP:lle myrkkyä ja vierasvoitto kirjattiin summerin soidessa 117-93 (54-46).
Ottelu alkoi kotijoukkueen merkeissä, johdon pysyessä 10 pisteen molemmin puolin. Toisen erän puolessa välissä KTP johti jo 32-23, kunnes Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen otti aikalisän. Sen jälkeen Kouvot veti 15-0 runin, eikä johtoasema ottelussa enää vaihtunut.
Varsinkin, kun Kouvot siirtyi pelaamaan pienemmällä viisikolla, jossa Makuach Maluach pelaa viitospaikkaa, aiheutti match up -ongelman, johon ei KTP, eikä kauden aikana kovin moni muukaan joukkue ole keksinyt lääkkeitä. KTP ei saanut hidastettua Kouvojen pallon liikettä, jonka myötä Kouvot sai joko vapaan heittopaikan tai hyvän aseman 1 vastaan 1 -tilanteen pelaamiseen.
Päävalmentaja Jyri Lehtonen oli tyytyväinen hyökkäämiseen.
– Aina kun emme pomputtaneet palloa liikaa, vaan laitoimme sen liikkeelle, tapahtui hyviä asioita, summasi Lehtonen.
KTP:n puolustuskonsepti hajosi muutaman kerran pahasti ja Kouvot pääsi nostamaan aivan liian monta avointa lay up:ia.
– Annoimme Kouvojen tehdä kahdessa erässä 37 pistettä, ja se on aivan liikaa. Jostain syystä puolustuksemme ei ollut sillä tasolla millä pitäisi, totesi päävalmentaja Roope Mäkelää penkin päässä tuurannut Juri Heinämäki mietteliäänä. KTP pääsi neljännessä erässä vielä kolmen pisteen päähän, mutta Kouvoilla voittamisen rutiini on tällä hetkellä korkealla tasolla ja lopun vieraat hoitivatkin vapautuneesti.
KTP:n heittoprosentit olivat vapaaheittoja (66 %) lukuun ottamatta hyviä, mutta Kouvojen olivat vielä parempia. Varsinkin kolmosten heittoprosentti oli erinomainen (53 %) ja niillä Kouvot teki 18 pistettä KTP:tä enemmän, siinä yksi ottelun ratkaisuista.
Lehtonen oli varautunut reilu 10 levypallon häviöön, mutta Kouvot olikin yllättäen levypallotaiston voittaja.
– Levypallojen voitto oli iloinen yllätys, koko joukkue teki erinomaista työtä, saattoi Lehtonen todeta tyytyväisenä ottelun jälkeen.
Kentän hahmo oli Kouvojen Amir Hinton. Hinton naulasi kovilla prosenteilla 34 pistettä, repien 5 levypalloa ja antaen vielä 4 koriin johtanutta syöttöä. Hintonille taustatukea antoi Isiah Osbourne (24/4/3) ja liukas Makuach Maluach (16/3).
Kotijoukkueelta onnistumisia tuli kyllä, mutta liian usein hyviä hetkiä seurasi epäonnistuminen. Flenard Whitfield (18/7) oli kotijoukkueen tehokkain. Remu Raitanen oli merkattu pelaaja, mutta mies nakutti silti hyvät tehot (16/11). Uusi vahvistus Jahvon Blair (16/6/4) osoitti olevansa pelimies, vaikka yhteispeli muun joukkueen kanssa oli luonnollisesti vielä hakemista.
Kauaa tätä ei ehdi murehtia kun seuraava tärkeä ottelu tulee jo perjantaina, kun Loimaa Bisons saapuu Steveco-Areenalle.
– Täytyy katsoa vielä videolta, mitä parissa Kouvojen runissa oikein tapahtui, analysoi vielä Juri Heinämäki.
TEKSTI: Harri Laine, KUVA: Mikko Mäkelä
KTP:n seuraavat ottelut:
KTP-Basket – Bisons Loimaa Steveco Areenalla perjantaina 21.1.2022 kello 18.30
Kobra-Basket Lapua – KTP-Basket Lapuan urheilutalo 28.1.2022 kello 18.30
KTP-Basket – Salon Vilpas, Steveco Areenalla torstaina 1.2.2021 kello 18.30
Ottelun tilastot löytyvät Koripalloliiton verkkosivuilta osoitteesta
https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/