KTP-Basket selvään voittoon runkosarjan päätösottelussa

Lahti Basketball pystyi kiusaamaan KTP-Basketia perjantai-illan korisliigakamppailussa jakson verran. Toisella puoliajalla kotijoukkue otti ohjat käsiinsä ja jyräsi vierailijat lopulta selkein numeroin 103-77 (45-38). Ottelun ratkaisuksi muodostui kolmas jakso, jonka KTP voitti 23 pisteellä.

KTP lähti otteluun taktiikalla ottaa LaBan vauhti pois. Kuten useasti aiemminkin, ottelun alku oli tahmea ja tässä ei onnistuttu. Aktiivisemmat vierailijat veivät ensimmäistä erää paremman liikkeen myötä, ja erä LaBalle 20-26. Toisella jaksolla Topias Kuukkasen ja Joni Herralan aggressiivinen puolustus tarttui myös muihin ja KTP tulikin rinnalle ja ohi.

Ottelun toisella puoliajalla KTP:n puolustus pakotti LaBan vaikeisiin ratkaisuihin ja kun oma heittopeli alkoi sujua, kääntyi ottelu kotijoukkueelle lopullisesti. LaBalla oli alla keskiviikkona ottelua Seagullseja vastaan, joten palautumisaika perjantai-illan otteluun oli lyhyt ja se näkyi ottelun edetessä.

LaBan peli meni yksin yrittämiseksi, varsinkin kun Antonio Ballard oli poissa, ei joukkueesta montaa edunluojaa löytynyt. Pelitapa vaatii energisiä pelaajia, mutta illan ottelussa joukkueelta tuntui bensa loppuvan ottelun toisella puoliajalla.

Päävalmentaja Pieti Poikola harmitteli joukkueensa loukkaantumistilannetta.

– Kyllähän pelin kehittäminen tässä tilanteessa on haasteellista, niin paljon tärkeitä pelaajia on poissa. Täytyy vain yrittää pitää pelaaminen yksinkertaisena. Pelaajat kyllä yrittivät parhaansa, sitä ei voi moittia, tuumasi Poikola.

KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä oli luonnollisesti tyytyväinen illan ottelun lopputulokseen, mutta harmitteli ottelun alkua.

– Alku oli vaikea, en ymmärrä mistä se johtuu. Se on vaivannut meitä koko kauden ja jos sen tietäisin, olisi asia jo korjattu. Oli ilo nähdä varsinkin Topias Kuukkasen ja Joni Herralan puolustusaktiivisuus ja sen tarttuminen muihin, tyytyväinen päävalmentaja totesi.

Huippuheittäjänä pelaajaurallaan tunnettua Roopea ilahdutti hyvät pelitilanneheittoprosentit, 2:n pisteen 58 % ja 3: pisteen 44 %.

Vasta hankittu heittokone on ollut kovassa käytössä ja mukava kun onnistumiset siirtyvät myös peleihin.

– Erityisesti ilahdutti Vili Nymanin ja Joni Herralan tehokkaasti käytetyt heittopaikat, myhäili Roope.

Myös Vili ihmetteli joukkueen ja oman pelin heikkoa alkua.

Kyllä ottelun alun tärkeyttä painotettiin, mutta en ymmärrä mistä tahmea alku. Myös itselläni ensimmäinen vaihto oli kauden heikoimpia, mutta onneksi sain uuden mahdollisuuden ja sitten menikin jo paremmin, summasi Vili illan ottelua.

Vierasjoukkueen ykköspelaaja Antonio Ballard ei ollut pelikuntoinen ja se helpotti KTP:n operointia korien alla. Varsinkin Remu Raitanen (20/8) ja Urald King (20/7) käyttivät tämän mahdollisuuden tehokkaasti hyödykseen.

Vierailijoista Eemi Luukkonen (13/5) pelasi ennakkoluulottomasti, mutta jäi KTP:n puristuksessa ahtaalle.

Luukkonen voi kyllä olla tyytyväinen omaan iltaansa, vaikka piiskasikin itseään ja joukkuettaan ottelun päätyttyä.

– Vaikea peli meiltä, varsinkin puolustus oli tosi heikkoa. 15 menetystä on aivan liikaa, totesi vierailijoiden parhaimpiin lukeutunut Luukkonen.

Vierailijoista Chris Clarke (27/13) teki ottelun korkeimmat tilastot, mutta kovin paljon vasta ottelun ratkettua.

Sarjaan tuli ottelusiirtojen vuoksi viikon verran pidempi tauko ja ylempi jatkosarja jatkuu 16.2. Otteluohjelma selviää myöhemmin.

TEKSTI: Harri Laine, KUVA: Mikko Mäkelä

Ottelun tilastot löytyvät Koripalloliiton verkkosivuilta osoitteesta

https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/