KTP-Basket otti tärkeän voiton kaatamalla vierasottelussa Tampereen Pyrinnön 94-84 (41-41) Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa. Voitto takasi sen, että Pyrintö pysyy KTP:n takana kamppailussa play offsien kotiedusta. Tasaisena edenneen ottelun ratkaisijaksi nousi Remu Raitanen, joka varmisti vapaaheittoviivalta pisteiden matkaamisen Kotkaan. Toinen tärkeä pelaaja voitossa oli Jahvon Blair, joka nyt nosti tasoaan selvästi.
Kumpikin joukkue joutui lähtemään ottelun hieman vajaamiehisenä loukkaantumisten ja sairastelun takia. Kotijoukkue Pyrintö sai jalkeille vain kahdeksan miestä.
Kotkalaisten tarkoituksena olikin hyödyntää Pyrinnön miesvajausta, mutta ensimmäisellä puoliajalla se ei onnistunut.
– Emme pystyneet pitämään riittävän kovaa vauhtia, harmitteli 15 pistettä tehnyt Raitanen (15/5) pelin jälkeen.
Raitanen oli erityisesti iloinen siitä, KTP sai nyt ensimmäisen vierasvoittonsa jakosarjassa.
Ottelu oli neljännen jakson aivan viime minuuteille asti tasaista vääntöä. KTP oli hienokseltaan kuskin paikalla koko toisen puoliajan johtaen parhaimmillaan seitsemällä pisteellä. Pyrintö pysyi kuitenkin mukana Osku Heinosen ja David Gonzalvesin kovilla kolmosilla, ja vielä kaksi minuuttia ennen peliajan umpeutumista tilanne oli tasan 84-84.
Pelin ratkaisu nähtiin, kun Raitasta rikottiin puolitoista minuuttia ennen loppua kolmen pisteen heitossa, eikä Remu erehtynyt, vaan pani kaikki kolme vaparia pussiin. Kun Pyrintö vielä sössi omat hyökkäyksensä, oli vihreävalkoisten voitto valmis.
KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä luonnehti joukkueensa esitystä työvoitoksi.
– Ei ollut meiltä kauden paras peli, mutta toisen puoliajan olimme niskan päällä. Heinosen ja Gonzalvesin kolmoset aiheuttivat sen, ettemme saaneet revityksi eroa suuremmaksi.
KTP.n tehokkain oli Urald King (21/9), joka aivan ottelun lopussa satutti nilkkansa ja nilkutti vaihtoon. King ja KTP taisivat kuitenkin päästä tilanteesta säikähdyksellä, sillä King palasi vielä parketille.
Jahvon Blair (18/5) pelasi parhaimman pelinsä pitkiin aikoihin. Kolmosissa on vieläkin hakemista, mutta kakkoset osuivat hyvin. Joonas Lehtorannan poissaollessa Blair ja Joni Herrala (3/3) jakoivat pelintekovastuun selviytyen urakastaan hyvin. Roydell Brown (15/5) heitti vähän, mutta tarkasti; kaikki kakkoset (3) sisään ja puolet kolmosista (3/6).
Pyrinnöstä palkittiin lähes koko ottelun pelannut Ike Smith (21/8). Myös Heinonen (17/3) ja Gonzalves (16/2) onnistuivat. Runsaat minuutit kostautuivat lopussa, eikä pelaaminen enää pysynyt kasassa.
Pyrinnön valmentaja Miikka Sopanen totesi ottelun jälkeen, että tappio harmittaa, mutta muuten hän oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
– KTP oli tänään parempi, mutta me taistelimme voitosta. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että pärjäsimme levypalloissa, vaikka sen alan erityisosaajatpuuttuivat meiltä kokoonpanosta.
KTP:n seuraava peli on jo tiistaina, jolloin Steveco Areenalle saapuu Kouvojen ohella tällä hetkellä kovimmassa vireessä oleva Vilpas.
– Hurja viikko edessä, kun ensin on vastassa Vilpas ja sitten Kauhajoki. Saa nähdä, millä jenkkinelikolla lähdemme Vilpas-otteluun, Mäkelä sanoi väläyttäen pitkään loukkaantuneena sivussa olleen Richie Williamsin mahdollisesta paluusta kentille.
TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Mikko Mäkelä
Ottelun tilastot löytyvät Koripalloliiton verkkosivuilta osoitteesta
https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/
KTP:n seuraavat ottelut:
KTP-Basket- Salon Vilpas tiistaina 22.3. Steveco Areenalla kello 18.30 (Ruutu+)
KTP-Karhubasket perjantaina 25.3. Steveco Areenalla kello 18.30. (Ruutu+)
Seagulls-KTP keskiviikkona 30.3. Töölön Kisahallissa kello 18.30. (Ruutu+)