KTP-Basket johti alusta loppuun – “Tämä oli koko joukkueen voitto”

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA

Kun toinen joukkue on 39 minuuttia ja 28 sekuntia johdossa 40 minuuttia kestävässä koripallo-ottelussa, ei osapuolten välisestä paremmuudesta jää epäselvyyttä. KTP-Basket johti Tapiolan Honkaa vastaan käytyä Korisliigan viidennen kierroksen ottelua Steveco-areenassa tiistaina alusta loppuun ja voitti helposti lukemin 97-81 (49-42).

Kun jaksojen piste-erot olivat KTP-Basketin näkövinkkelistä katsottuna +10, -3, +11 ja -2, voidaan todeta, että peli oli kuitenkin melkoista vuoristorataa. Vihreävalkoisten voittaessa avausjakson 30-20, peli olisi tasaisen vauhdin mukaan päättynyt 40 pisteen voittoon niin kuin syyskuun harjoituspelissä Kouvolassa (KTP-Honka 100-60), mutta toisin kävi. Tärkeintä oli kuitenkin se, että raitapaidat palasivat jälleen voittajiksi Loimaan-reissun jälkeen.

Joona Tuomala on nostamassa pelivälinettä koriin. Mustan poikkikaiteen takana olevan katsomonosan eturivissä ensimmäisenä istuvan Ari Paanasen (KTP:n jäädytetty pelinumero 9) yläpuolella istuva Jarkko-isä (KTP:n jäädytetty pelinumero 13) näkee poikansa korinteon aitiopaikalta. Kuva: Mikko Mäkelä

KTP-Basketin alkutahdit olivat hurjat, sillä se paineli kahdessa ja puolessa minuutissa 9-0- johtoon.

Honka tuli vielä kolme kertaa (17-16, 19-18 ja 32-31) pisteen päähän, mutta kun kotijoukkue aloitti kolmannenkin jakson 9-0-putkella, ei vierailija siitä enää toipunut.

Suurimmillaan KTP johti kahdeksan minuuttia ennen summeria 80-55.

– Aloitimme ensimmäisen jakson erittäin hyvin. Olimme keskittyneitä ja teräviä. Puolustimme hyvin, otimme levypallot ja hyökkäsimme tehokkaasti. Valitettavasti toisella neljänneksellä hukkasimme palloja. Kiirehdimme ihan turhaan, johtomme kutistui ja annoimme Hongalle mahdollisuuden tulla peliin taas mukaan, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic sanoi.

Avauspuoliajalla 13 kertaa pallon menettänyt KTP piti toisella puoliajalla pelivälineestä huolta paljon paremmin (seitsemän menetystä) ja se hallitsi levypallotilastoa sekä omalla että vieraitten korilla.

KTP:tä auttoi myös vieraiden heikko heittopeli.

Honka heitti ensimmäisellä puoliajalla kolmoset tarkasti (6/10), mutta toisella puoliskolla heitot kolisivat rautoihin (0/8).

Isännät olivat aivan ylivoimaisia irtopallojen noukkimisessa, sillä KTP vei levypallot 52-32.

Aaron Carver rohmusi levareita 16.

– Aloitimme toisenkin puoliajan erittäin hyvin ja otimme taas kontrollin pelistä. Pidimme huolta pallosta paljon paremmin ja teimme asioita oikein molemmissa päissä kenttää, Mihajlovic jutteli.

KTP:stä löytyi kuusi kaksinumeroisille pistelukemille päässyttä pelaajaa.

Eniten teki 19 minuuttia pelannut Koen Sapwell, joka teki yhtä monta pistettä kuin sai minuutteja.

Kotimaisen kaluston paras pistemies oli Jesper Granlund (15).

– Lopetettiin pallonmenettäminen ja jatkettiin hyökkäyslevypallojen ottamista. Peli-ilme oli ihan eri kuin Loimaalla, Granlund tiivisti syyn KTP:n voittoon.

Kouvoista Kotkaan siirtynyt Granlund pelasi 25 minuuttia ja teki pisteensä kelpo prosenteilla (kakkoset 5/8, kolmoset 1/2 ja vapaaheitot 2/2).

– Ihan hyvin olen päässyt joukkueeseen sisään. Puolustuksessa vedän kovaa ja hyökkäyksessä otan ne paikat mitä otan. Tärkeintä on kuitenkin se, että joukkue voittaa, Granlund sanoi.

Hongan näkyvin pelaaja oli 19 pistettä avauspuoliajalla heittänyt Alvar Peltoniemi (21).

– Yhteenveto ottelusta on se, että tämä oli koko joukkueen voitto. Tämä oli hyvä peli, jonka päälle rakentaa. Oli myös mukava nähdä, että heitimme hyvin, Mihajlovic tiivisti.

KTP-Basketin seuraava ottelu on ensi perjantaina Salossa sarjajohtaja Vilppaan kotikentällä.

KTP-Basketin pisteet/levypallot:

Koen Sapwell 19/3, Jesper Granlund 15/3, D´Marco Dunn 13/5, Hannes Pöllä 12/5, Joona Tuomala 12/4, Tuomas Hirvonen 10/1/8s, Aaron Carver 9/16, Beon Riley 7/9.

KTP-Basketin heittotarkkuudet:

2p 21/42 = 50%

3p 12/29 = 41,4%

1p 19/23 = 82,6%