Tämän jutun kirjoittaja näki elämänsä ensimmäisen koripallopelin 7-vuotiaana ekaluokkalaisena Haukkavuoren koulun liikuntasalissa 10.3.1974. SM-sarjan viimeisen kierroksen pelillä KTP-HNMKY (86-113) ei ollut enää mitään käytännön merkitystä kuudenneksi sarjassa sijoittuneelle kotijoukkueelle, mutta se merkitys ottelulla pikkupojalle oli, että tuolloin saadusta koripallokärpäsen puremasta en ole vieläkään päässyt eroon.

Itse ottelusta jäi mieleen mahtavan tunnelman lisäksi neljä pelaajaa; KTP:n ensimmäinen yhdysvaltalaisvahvistus Wayne Kemp, HNMKY:n Gerald Lee ja vihreävalkoisten kotkalaiskaksikko Hannu Paananen-Ari Paananen.

Erityisesti suosikkipelaaajakseni nousseen “Arkon” heittopeli, syöttötaito, pelisilmä, pelin johtaminen ja rytmittäminen tekivät vaikutuksen “Hanskin” kulmaheittoja ja levypallojen noukkimista unohtamatta. Nuo nurkkaheitot olivat kuin tikan nakutusta, joten ei ollut ihme, että hänet tunnettiin koriskentillä myös lempinimellä “Tikka”.

Miten lajiksenne valikoitui juuri koripallo?

– Olin kasvanut niin paljon pituutta, että pituus ratkaisi, 198-senttinen Hanski sanoo.

– Ei lajivalintaani mitään suoranaista syytä ole. Kun Hanskikin pelasi, niin se oli luontainen valinta, Arkko kertoo.

Hanski voitti urallaan miesten Suomen-mestaruuden vuonna 1967, SM-hopeaa 1985 ja SM-pronssia 1964, 1966, 1976, 1982 ja 1984. Suomen cupin voitto on vuodelta 1978. 472 SM-sarjapelin lisäksi hän ehti pelata miesten maajoukkueessa 28 ottelua ja kuului Suomen joukkueeseen vuoden 1965 EM-kisoissa Neuvostoliitossa.

Arkon vuonna 1967 saavuttama triplamestaruus (miesten SM-kulta, A-nuorten SM-kulta ja B-nuorten SM-kulta) lienee rikkomaton ennätys. Sen lisäksi hänellä on kolme SM-hopeaa (1985, 1986 ja 1987) ja neljä SM-pronssia (1966, 1976, 1982 ja 1984). Cupin voitot ovat vuosilta 1978, 1983, 1984 ja 1985. Miesten maaotteluja on takana 26.

Mitkä, Hanski, ovat jääneet mieleesi hienoimpina saavutuksinasi ja yksittäisinä muistoinasi?

– Tietysti se on hienoin muisto, kun voitettiin Suomen-mestaruus uusintaottelussa (26.3.1967 KTP-Honka 85-75 Helsingin urheilutalossa), vaikka onhan niitä muitakin mitaleja. Pohjoismaiden mestaruuskin on hieno muisto.

– Yksittäisistä peleistä on jäänyt mieleen Euroopan cupin peli KTP-Sofia CSKA, kun onnistuin tosi hyvin (peli pelattiin Haukkavuoren sijaan Lauritsalassa, kun FIBA niin määräsi televisioinnin takia. Sofia meni jatkoon kahden ottelun yhteistuloksella). Vuonna 1963 olimme Itä-Saksassa kahden viikon turnauksessa KTP:n kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkallani Itä-Berliinissä ja Leipzigissä. Se oli tosi kiva matka. Myös turnaus Pariisissa 1965 on jäänyt mieleen, Hanski muistelee.

Mitkä ovat Arkon hienoimmat saavutukset ja muistot?

– Niitä hyviä muistoja on paljon, mutta mitään tiettyä ei kuitenkaan ole. Ne kolme mestaruuttakin tulivat, kun satuin olemaan oikean ikäinen oikeaan aikaan.

– B-juniorien loppuottelun HKT:tä vastaan muistan, kun vastassa oli Sarkalahti (Kalevi) ja kumppanit. Voitettiin pinnalla tai kahdella. Ottelu päättyi minun viimeiseen heittooni ja taisin tehdä 38 pistettä. Sinä vuonnahan minä sain Basket-lehden kuukauden pelaaja -palkinnon. Ruotsi-maaottelussa minut palkittiin vuonna 1968 tai 1969 kentän parhaana pelaajana, Arkko vastaa.

Mikä on ollut ikävin muistosi koripallossa, Hanski?

– Se kun voitettiin runkosarja peräkkäisinä vuosina, mutta tipahdettiin finaalista, Hanski sanoo.

KTP oli vienyt Larry Rogersin (35 pistettä per peli) johdolla runkosarjan kaudella 1981-1982, mutta hävisi Panttereille välieräsarjan 0-3. Erityisesti niukat kotitappiot jatkoajalla (99-100 ja 109-110) olivat raskaita. Pronssimitalit jäivät kuitenkin lohdutuksena Kotkaan, kun hurjavireinen Pertti Marttila takoi 39 pistettä ToPoa vastaan ratkaisevassa pronssipelissä Karhuvuoressa. KTP oli kolmas voitettuaan kolmannen pronssiottelun jatkoajalla 119-118.

Seuraavalla kaudella KTP vei taas runkosarjan Kotkaan pysyvästi palanneen Larry Poundsin (keskiarvo 32 pistettä) johtamana. Välierissä oli vastassa taas Pantterit ja edellisen kauden painajainen toistui vieläkin karmeammalla tavalla.

KTP voitti ensimmäisen pelin kotonaan 82-64, toisen ottelun Helsingissä 97-66, mutta hävisi sitten kolmannen pelin Kotkassa 82-84 ja neljännen Helsingissä 83-94. Ratkaisupeli oli enemmän kuin dramaattinen. Peli oli 77-77, kun Pantterien Andre McCarter luuli peliajan olevan lopussa ja sutaisi puolesta kentästä pallon levyn kautta KTP:n koriin.

Kellossa oli kuitenkin aikaa vielä 15 sekuntia ja “Lauri” pääsi dippaamaan KTP:n ohiheiton viime hetkillä ensin takarautaan ja sitten koriin. Karhuvuori räjähti, kun katsomo luuli edessä olevan jatkoajan.

Ottelun komissaari Jorma Ovaska kuitenkin hylkäsi korin yliajalla tehtynä. Peli päättyi 77-79 ja edessä olivat taas pronssipelit, jotka eivät KTP:tä pahemmin kiinnostaneet (KTP-TuNMKY 63-83 ja TuNMKY-KTP 90-79). Koskaan en ole vastaavaa tyrmistystä kokenut Karhuvuoressa kuin tuolloin, kun KTP:n “varma” loppuottelupaikka kahden murskavoiton ja 2-0-välieräjohdon jälkeen kääntyi Pantterien finaalipaikkaan lukemin 2-3.

– Siihen tappioon ei ole oikein mitään selitystä, se vain meni niin. Pallo on pyöreä, Hanski kommentoi.

Mikä on Arkon pahin pettymys?

– Eniten on harmittanut, kun pudottiin, vaikka meillä piti olla ihan ok-joukkue, Arkko sanoo.

KTP tippui ykkösdivisioonaan kauden 1977-1978 jälkeen, vaikka se oli edellisellä kaudella KTP:n historian toisen jenkkivahvistuksensa, Larry Poundsin, johdolla ollut runkosarjan kakkonen ja sijoittunut lopulta neljänneksi.

Poundsin tilalle tullut Roy Smith oli hyvä puolustuspäässä, mutta hyökkäystehot jäivät vaisuiksi. KTP jäi itälohkon jumboksi, kun se sai vain seitsemän voittoa koko 26:n ottelun runkosarjassa.

SM-sarja pelattiin tuolloin kahtena viiden joukkueen lohkona ja Äänekosken Huima oli länsilohkon viimeinen kahdeksalla voitolla. Huima sai kotiedun kahdesta voitosta pelattavan putoamistaiston avauskierrokselle, mutta KTP voitti Äänekoskella 84-77 ja Kotkassa 93-76 passittaen Huiman divariin.

Sen jälkeen KTP:n piti raivata tieltään vielä ykkösdivisioonalainen Tampereen Pyrintö, jotta se säilyisi pääsarjassa.

Pelit päättyivät seuraavasti: Pyrintö-KTP 107-71, KTP-Pyrintö 87-45 ja Pyrintö-KTP 78-74. Pyrintö nousi ja KTP tippui.

– Se vuosi oli surkeuden huippu, mutta seuraava kausi (KTP nousi takaisin mestaruussarjaan hävittyään vain yhden pelin koko kaudella) oli ihan läpihuutojuttu, Arkko muistelee.

Ketkä ovat olleet esikuvianne tai suosikkipelaajianne?

– KTP:stä Veijo Nielsen ja muista pelaajista Timo Lampen. Nielsen oli taitava kaveri ja Lampen ihan yliveto, Hanski sanoo.

Nielsen pelasi KTP:ssä 1957-1960 ja 1962-1963 sekä maajoukkueessa 13 ottelua vuosina 1958-1962. LaNMKY:n Lampen oli muun muassa viisinkertainen SM-sarjan korikuningas (keskiarvo 29,7) ja pelasi maajoukkueessa 132 ottelua tehden 1716 pistettä.

– KTP:stä Veijo Nielsen ja muista pelaajista Pilkevaara (Jorma) (mm. Hall of Fame 2013, seitsemän SM-kultaa ja EM-kisojen tähdistöviisikossa 1967), Arkko kertoo.

Hanskin mainitsemasta Timo Lampenista on teknisesti tyylipuhtaasta heitostaan tunnetulla Arkolla mielenkiintoinen muistikuva.

– Oltiin lähdössä nuorten EM-kisoihin, kun Lampenin Timo oli Kisakalliossa. Hän katsoi heittoani ja sanoi antavansa minulle hyvän neuvon. Hän sanoi, että kun pidät käden suorassa, niin heitto lähtee aina suoraan koria kohti. Sitten sinun ei tarvitse muuta kuin miettiä sitä etäisyyttä. Sen jälkeen laitat tarpeeksi kaarta ja aina kun panet vähän enemmän kaarta, niin korirengas suurenee. Nuo neuvot ovat pitäneet niin hyvin paikkansa, Arkko sanoo.

Arkon tasoitusvapaaheitot; 24 yritystä, 23 koriin

Ari Paanasen heittotaidosta mieleenpainuvin muistoni on vuodelta 1978, kun KTP ja HNMKY kohtasivat toisensa Suomen cupin loppuottelussa. Kaksiosaisen finaalin avausosa Helsingissä päättyi KTP:lle 122-116 ja jälkimmäinen seuraavana päivänä Kotkassa 121-114.

KTP vei ensimmäisen yhdeksästä cup-voitostaan yhteistuloksella 243-230. Tuolloin pelattiin 4×12 minuutin peliajalla ja ennen kummankin finaalin alkua KTP sai heittää 12 tasoitusvapaaheittoa, koska pelasi ykkösdivisioonassa ja HNMKY SM-sarjassa.

Arkko heitti sekä Helsingissä että Kotkassa yhteensä 24 vaparia, joista 23 meni koriin!

Näin KTP johti ennen ylösheittoa molempia pelejä 12-0 ja 11-0, joten jokainen voi loppulukemista päätellä kuinka merkittäviä nuo vapaaheitot olivat KTP:n Suomen cupin voiton kannalta.

Pelikavereiden kehut

Ville Vainio, 77, oli Hanskin ja Arkon kanssa voittamassa SM-kultaa KTP:lle vuonna 1967 ja SM-pronssia 1966. 10-vuotisella urallaan (KTP 1964-1967, Brigham Young 1968-1971 ja Pantterit 1971-1974) hän ehti voittaa mm. Helsingin vuoden 1967 EM-kisojen levypallokuninkuuden, pelata 68 maaottelua ja 90 SM-sarjapeliä. Hall of Fameen 205-senttinen kotkalainen valittiin vuonna 2017.

– Lähes 40-vuotiaaksi pelannut Hannu heitti tappavia vasemman käden hypäreitä paremmasta kulmastaan. Hän oli lisäksi hyvä levypallopelaaja, hänellä oli hyvä pelisilmä ja osasi konnankoukut. Hannu edustaa kotkalaista positiivista huumoria. Ari oli äärettömän taitava ja nopea pelaaja. Hänellä oli erityisen kova lähtönopeus. Ihmisenä hän on positiivinen ja kiva jätkä, Ville sanoo.

Arto Suuronen, 71. aloitti KTP:ssä vuonna 1972 ja lopetti 1986. SM-mitaleja kertyi neljä (hopea ja kolme pronssia) kolmen Suomen cupin voiton lisäksi. SM-sarjapelejä “Ako” pelasi 328.

– Hanski pelasi laitahyökkääjänä, otti levypalloja ja oli hyvä heittäjä. Arkko oli huippuälykäs korintekijä ja etenkin loistava syöttelijä. Mukavia seuramiehiä molemmat, Ako tiivistää.

Jarkko Tuomala, 64, pelasi 20 kauden aikana (1979-1998 ja 1999-2000) KTP:ssä 731 pääsarjaottelua ja ehti voittaa urallaan neljä SM-kultaa (1988, 1991, 1993 ja 1994) ja yhtä monta SM-hopeaa kahden SM-pronssin lisäksi. Cupin voittoja kertyi seitsemän. Miesten maaotteluja hän pelasi 74 ja edusti Suomea Ateenan EM-kisoissa vuonna 1995. Hall of Fameen mies valittiin vuonna 2022.

– Hannu opetti minulle sisäpeliä ja on tietyllä tavalla koripallon oppi-isäni. Hän oli Suomen tarkin kulmaheittäjä. Hänellä oli hyvät altanostot ja vaikeasti torjuttava hook-heitto. Arkko oli aivan huippuyksilö. Superheittäjä, jolla oli järkyttävän korkea hyppyheitto viidestä metristä. Hän pystyi kesken kuljetuksen ponnistamaan korkealle. Hän oli myös hyvä pelinrakentaja ja syöttelijä. Ihan sydämellisiä ihmisiä molemmat, Jarkko juttelee.

Mika Kuusisto, 63, oli KTP:n edustusjoukkueessa vuodet 1983-1992. Hänelle kertyi lyhyessä ajassa yhteensä seitsemän mitalia (SM-kultaa 1988 ja 1991, SM-hopeaa 1985, 1986, 1987 ja 1990 sekä SM-pronssia 1984) ja viisi cup-kultaa.

– Haluaisin tuoda julki tällaisen näkökannan, että miten hienosti he ottivat nuoren pelaajan joukkueeseen. Minua kannustettiin ja heti tuli sellainen olo, että sinut on hyväksytty tähän joukkueeseen. Arvostan sitä paljon, sillä he olivat sen joukkueen vanhimpia pelaajia ja johtavassa roolissa. Totta kai he olivat pelaajinakin oman aikansa huippuja, mutta tuntui hienolta, miten he ottivat nuoren pelaajan suojiinsa.

– Hannun vahvuus oli kulmaheitto ja sellainen tietty röyhkeys, että tämä on minun alue. Arkko oli hyökkäyspään velho. Syöttö saattoi tulla ihan milloin ja mihin vaan. Koko ajan piti olla valmiina. Hän pystyi myös heittämään sellaisia puolen matkan heittoja ja ottamaan omia ratkaisuja, Mika kertoo.

KTP-urat päättyivät SM-hopeamitaleihin

Veljesten peliurat KTP:ssä päättyivät siten, että lopettamisvuosien väliä oli kaksi vuotta. Sama paikka (Karhuvuoren urheilutalo), sama vastustaja (HNMKY) ja samanvärinen mitali (SM-hopea). Hannun ura päättyi 1985 ja Arkon 1987.

Hanskin viimeinen peli kasvattajaseurassaan oli 2.4,1985, kun KTP ja HNMKY pelasivat neljännen loppuottelun Karhuvuoressa. HNMKY voitti pelin 95-94 ja varmisti mestaruuden otteluvoitoin 3-1. KTP otti hopeaa.

– Olin jo tarpeeksi vanha ja loukkaantuneena vähän väliä, reilun kuukauden kuluttua viimeisen pelinsä jälkeen 40 vuotta täyttänyt Hanski sanoo lopettamisen syyksi.

Arkon viimeinen peli kasvattajaseurassaan oli 26.3.1987 käyty kolmas finaali KTP-HNMKY (81-90). HNMKY otti mestaruuden otteluvoitoin 3-0 ja KTP sai hopeaa.

Melkoinen yhteensattuma on se, että Arkon voittaman ensimmäisen ja ainoan miesten Suomen-mestaruuden (26.3.1967) ja viimeisen SM-hopean (26.3.1987) välinen aikaero on täsmälleen 20 vuotta!

– Jatkuvat loukkaantumiset ja ikä tietysti osittain olivat lopettamisen syinä, Arkko toteaa.

Vaikka Paanasen veljesten kunniakkaat peliurat ovat jo kauan olleet takanapäin, on kaksikko tuttu näky edelleen Karhuvuoren urheilutalolla. Pelaajan rooli on vaihtunut katsojaksi.

Mikä on vihreävalkoisen KTP:n merkitys teille?

– KTP on merkinnyt kaikkea koko urheilu-uran ajan, Hannu ja Ari Paananen sanovat kuin yhdestä suusta.

“Kotkan poikii, ilman siipii,

maailman myrskyt keinuttaa,

taakse jäivät, nuoruuspäivät,

takaisin ei niitä saa,

laulut tuulen,

nuo vain kuulen,

enkä tiedä kauniimpaa.”

KIITOS IKIMUISTOISISTA LAPSUUDEN JA NUORUUDEN HETKISTÄ!

ONNEA JA SIUNAUSTA!