Tämän jutun kirjoittaja näki elämänsä ensimmäisen koripallo-ottelun 7-vuotiaana ekaluokkalaisena Haukkavuoren koulun liikuntasalissa 10.3.1974. SM-sarjan viimeisen kierroksen pelillä KTP-HNMKY 86-113 ei ollut enää mitään käytännön merkitystä kuudenneksi sarjassa sijoittuneelle kotijoukkueelle, mutta se merkitys ottelulla pikkupojalle oli, että tuolloin saadusta koripallokärpäsen puremasta en ole vieläkään päässyt eroon.

Itse ottelusta jäi mieleen neljä pelaajaa; KTP:n ensimmäinen jenkkivahvistus Wayne Kemp, HNMKY:n Gerald Lee ja vihreävalkoisten kotkalaiskaksikko Hannu Paananen–Ari Paananen.

Erityisesti suosikkipelaajakseni nousseen “Arkon” heittopeli, syöttötaito, pelisilmä, pelin johtaminen ja rytmittäminen tekivät vaikutuksen “Hanskin” kulmaheittoja ja levypallopeliä unohtamatta. Nuo nurkkaheitot olivat kuin tikan nakutusta, joten hänet tunnettiin koriskentillä myös lempinimellä “Tikka”.

Miksi lajiksenne valikoitui juuri koripallo?

– Olin kasvanut niin paljon pituutta, että pituus ratkaisi, Hanski sanoo.

– Ei lajivalintaani mitään suoranaista syytä ole. Kun Hanskikin pelasi, niin se oli luontainen valinta, Arkko kertoo.

Hanski voitti urallaan miesten Suomen-mestaruuden vuonna 1967, SM-hopeaa 1985 ja SM-pronssia 1964, 1966, 1976, 1982 ja 1984. Suomen cupin voitto on vuodelta 1978. 472 SM-sarjapelin lisäksi hän ehti pelata miesten maajoukkueessa 28 ottelua ja kuului Suomen joukkueeseen vuoden 1965 EM-kisoissa Neuvostoliitossa.

Arkon vuonna 1967 saavuttama triplamestaruus (miesten SM-kulta, A-nuorten SM-kulta ja B-nuorten SM-kulta) lienee rikkomaton ennätys. Sen lisäksi hänellä on kolme SM-hopeaa (1985, 1986 ja 1987) ja neljä SM-pronssia (1966, 1976, 1982 ja 1984). Cupin voittoja on vuosilta 1978, 1983, 1984 ja 1985. Miesten maaotteluita kertyi 26.

Mitkä ovat jääneet mieleesi hienoimpina saavutuksinasi ja yksittäisinä muistoinasi, Hannu Paananen?

– Tietysti se on hienoin muisto, kun voitettiin Suomen mestaruus uusintaottelussa (KTP-Honka 85-75 Helsingin Urheilutalo 26.3.1967), vaikka onhan niitä lisäksi kaikenlaisia mitaleja. Pohjoismaiden mestaruuskin on hieno muisto.

– Yksittäisistä peleistä on jäänyt mieleen Euroopan cupin peli KTP-Sofia CSKA, kun onnistuin tosi hyvin (peliä ei pelattu “Haukkiksella” vaan Lauritsalassa FIBA:n määräyksien takia. Sofia meni jatkoon kahden ottelun yhteistuloksella). Vuonna 1963 olimme Itä-Saksassa kahden viikon turnauksessa KTP:n kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkallani Itä-Berliinissä ja Leipzigissä. Se oli tosi kiva matka. Myös turnaus Pariisissa vuonna 1965 on jäänyt mieleen, Hanski muistelee.

Sama kysymys, Ari Paananen?

– Niitä hyviä muistoja on paljon, mutta mitään tiettyä ei kuitenkaan ole. Ne kolme mestaruuttakin (miesten, A-juniorien ja B-juniorien SM-kulta samana vuonna) tulivat, kun satuin olemaan oikean ikäinen oikeaan aikaan.

– B-junnujen loppuottelun HKT:tä vastaan vuodelta 1967 muistan, kun vastassa oli Sarkalahti (Kalevi) ja kumppanit. Voitettiin pinnalla tai kahdella. Ottelu päättyi minun viimeiseen heittoon ja taisin tehdä 38 pistettä. Sinä vuonnahan minä sain Basket-lehden kuukauden pelaaja-palkinnon. Ruotsi-maaottelussa minut palkittiin kerran kentän parhaan pelaajan palkinnolla, Arkko vastaa.

Mikä, Hanski, on ollut ikävin muistosi koripallossa?

– Se kun voitettiin runkosarja peräkkäisinä vuosina (kaudet 1981-1982 ja 1982-1983), mutta tipahdettiin finaalista, Hanski sanoo.

Larry Rogersin (keskiarvo 35 pistettä per ottelu) johdolla KTP oli vienyt runkosarjan kaudella 1981-1982, mutta hävisi Panttereille välieräsarjan 0-3 kärsittyään äärimmäisen niukat 99-100- ja 109-110-jatkoaikakotitappiot. Pronssimitalit jäivät kuitenkin Kotkaan otteluvoitoin 2-1, kun hurjavireinen Pertti Marttila teki peräti 39 pistettä ratkaisupelissä, joka päättyi Karhuvuoressa jatkoajan jälkeen 119-118.

Seuraavalla kaudella KTP vei taas runkosarjan Kotkaan pysyvästi palanneen Larry Poundsin (keskiarvo 32 pistettä per peli) johdolla. Välierissä oli vastassa taas Pantterit ja edellisen kauden painajainen toistui vieläkin karmeammalla tavalla.

KTP voitti avauspelin Kotkassa 82-64, sitten Helsingissä 97-66 ja oli enää voiton päässä finaalista. Kolmas peli päättyi Karhuvuoressa 82-84 ja kun Pantterit voitti neljännenkin pelin 94-83, siirtyi ratkaisu Kotkaan.

Peli oli tasan 77-77, kun Pantterien Andre McCarter luuli, että peliaika on lopussa. Hän sutaisi puolesta kentästä pallon levyn kautta pussiin, kun kellossa oli aikaa vielä 15 sekuntia. KTP lähti viimeiseen hyökkäykseensä ja Pounds dippasi viime hetkillä KTP:n ohiheiton ensin takarautaan ja sitten koriin.

Yleisö räjähti luullessaan, että seuraa jatkoaika. Toisin kävi, sillä ottelun komissaarina toimineen Jorma Ovaskan mielestä kori tuli yliajalla ja KTP:n oli taas tyydyttävä 77-79-tappion jälkeen pronssipeliin. Himmeimmät mitalit eivät vihreävalkoisia enää kiinnostaneet ja TuNMKY vei pronssit voitettuaan Kotkassa 83-63 ja Turussa 90-79.

– Ei siihen oikein ole mitään selitystä, se vain meni niin. Pallo on pyöreä, Hanski kommentoi.

Sama kysymys, Arkko?

– Eniten on jäänyt mieleen, kun pudottiin (KTP tippui ykkösdivisioonaan kauden 1977-1978 jälkeen), vaikka meillä piti olla ihan ok-joukkue, Arkko kertoo.

KTP oli edellisellä kaudella (1976-77) ollut historiansa toisen amerikkalaisvahvistuksen, Larry Poundsin, johdolla runkosarjan kakkonen ja sijoittunut lopulta neljänneksi, Nyt jenkkinä oli Roy Smith ja KTP jäi itälohkon jumboksi (SM-sarja pelattiin kahtena viiden joukkueen lohkona).

Länsilohkon viimeinen joukkue, Äänekosken Huima, oli saanut 26:sta runkosarjan pelistään 16 pistettä ja sai putoamistaiston 1. kierrokselle kotiedun, kun KTP oli saanut kasaan 14 pistettä. KTP voitti Äänekoskella 84-77 ja Kotkassa 93-76, joten Huima tippui.

KTP:n piti raivata tieltään vielä Tampereen Pyrintö, jotta se säilyisi SM-sarjassa. Ykkösdivisioonalainen sai kahdesta voitosta pelattuun ottelusarjaan kotiedun. Avauspeli Pyynikillä päättyi Pyrinnölle 107-71, minkä jälkeen KTP tasoitti otteluvoitot kotonaan 87-45-voitolla. 36:n pisteen vierastappio oli kääntynyt 42:n pinnan kotivoitoksi.

Pyrintö voitti kuitenkin kolmannen pelin 78-74 ja nousi SM-sarjaan. KTP:n kohtalona oli pudota ykkösdivariin, josta se sitten seuraavalla kaudella nousi heti takaisin hävittyään vain yhden pelin.

– Se vuosi oli surkeuden huippu, mutta seuraava kausi oli ihan läpihuutojuttu, Arkko muistelee.

Ketkä ovat olleet esikuvianne tai suosikkipelaajianne?

– KTP:stä Veijo Nielsen ja muista pelaajista Timo Lampen. Nielsen (KTP:ssä 1957-1960 ja 1962-1963 sekä maajoukkueessa 13 ottelua vuosina 1958-1962) oli taitava kaveri ja Lampen ihan yliveto (LaNMKY 1959-1967 (keskiarvo 29,7 pistettä), maajoukkueessa 132 ottelua ja 1716 pistettä, Hall of Fame 2013, SM-sarjan korikuninkuus viisi kertaa, seitsemät EM-kisat ja Tokion olympiajoukkueessa 1964), Hanski sanoo.

– KTP:stä Veijo Nielsen ja muista vähän myöhemmin Jorma Pilkevaara (mm. Hall of Fame 2013, 20 kautta SM-sarjassa ToPo, Honka ja TuNMKY, seitsemän SM-kultaa, 158 maaottelua, Tokion olympiajoukkueessa ja EM-kisojen 1967 tähdistöviisikossa) oli sellainen, jota tuli seurattua, Arkko toteaa.

Hanskin mainitsemasta Timo Lampenista on teknisesti tyylipuhtaasta heitostaan mieleen jääneellä Arkolla mielenkiintoinen muistikuva.

– Oltiin lähdössä nuorten EM-kisoihin, kun Lampenin Timo oli Kisakalliossa. Hän katsoi heittoani ja sanoi antavansa minulle hyvän neuvon. Hän sanoi, että kun pidät aina käden suorassa, niin heitto lähtee aina suoraan kohti koria. Sitten sinun ei tarvitse muuta miettiä kuin sitä etäisyyttä.

– Sen jälkeen laitat tarpeeksi kaarta ja aina kun panet vähän enemmän kaarta, niin korirengas suurenee. Nuo neuvot ovat pitäneet niin hyvin paikkansa, Arkko sanoo.

Arkon vapaaheittonäytös: 24 heittoa, 23 sisään

Arkon heittotaidosta mieleenpainuvin muistoni on vuodelta 1978, kun KTP ja HNMKY kohtasivat Suomen cupin loppuottelussa. Kaksiosaisen finaalin avausosa Helsingissä 14.10. päättyi KTP:n voittoon 122-116 ja jälkimmäinen seuraavana päivänä Kotkassa 121-114.

KTP vei ensimmäisen yhdeksästä Cup-mestaruudestansa yhteistuloksella 243-230, kun pelattiin 4×12 minuutin peliajalla. Nuo pelit jäivät mieleen erityisesti sen takia, että ennen kummankin ottelun alkua KTP sai heittää 12 tasoitusvapaaheittoa sen takia, koska pelasi ykkösdivisioonassa ja HNMKY SM-sarjassa.

Arkko heitti vapaaheittoviivalta ennen otteluiden alkua sekä Helsingin urheilutalolla että Karhuvuoressa yhteensä 24 heittoa, joista meni 23 koriin! KTP oli siis 12-0- ja 11-0-johdossa ennen finaalipelien alkua, joten jokainen voi loppulukemista päätellä, kuinka merkittäviä Arkon vaparit olivat KTP:n Suomen cup-mestaruuden kannalta.

Pelikaverien luonnehdinnat

Ville Vainio, 77, oli Hanskin ja Arkon kanssa voittamassa SM-kultaa KTP:lle vuonna 1967 ja SM-pronssia 1966. 10-vuotisella (KTP 1964-1967, Brigham Young 1968-1971 ja Pantterit 1971-1974) urallaan hän ehti voittaa mm. Helsingin vuoden 1967 EM-kisojen levypallokuninkuuden, pelata 68 miesten maaottelua ja 90 SM-sarjapeliä. Hall of Fameen 205-senttinen kotkalainen valittiin vuonna 2017.

– Lähes 40-vuotiaaksi asti pelannut Hannu heitti tappavia vasemman käden hypäreitä paremmasta kulmastaan. Hän oli lisäksi hyvä levypallopelaaja, hänellä oli hyvä pelisilmä ja osasi myös konnankoukut. Edustaa positiivista kotkalaista huumoria. Ari oli äärettömän taitava ja nopea. Hänellä oli erityisen kova lähtönopeus. Ihmisenä hän on positiivinen ja kiva jätkä, Ville sanoo.

Arto Suuronen, 71, aloitti KTP:ssä vuonna 1972 ja lopetti 1986. SM-mitaleja kertyi neljä (hopea ja kolme pronssia) kolmen Suomen cupin voiton lisäksi. SM-sarjapelejä hän pelasi 328.

– Hanski pelasi laitahyökkääjänä, otti levypalloja ja oli hyvä heittäjä. Arkko oli huippuälykäs korintekijä ja etenkin loistava syöttelijä. Mukavia seuramiehiä molemmat, “Ako” tiivistää.

Jarkko Tuomala, 64, pelasi 20 kauden aikana (1979-1998, 1999-2000) KTP:ssä 731 pääsarjaottelua ja ehti voittaa urallaaan neljä SM-kultaa (1988, 1991, 1993 ja 1994) ja yhtä monta SM-hopeaa (1985, 1986, 1987 ja 1990) kahden SM-pronssin (1982 ja 1984) lisäksi. Cupin voittoja kertyi seitsemän. Miesten maaotteluja hän pelasi 74 ja edusti Suomea Ateenan EM-ksioissa vuonna 1995. Hall of Fameen mies valittiin vuonna 2022.

– Hannu opetti minulle sisäpeliä ja on tietyllä tavalla koripallon oppi-isäni. Hän oli Suomen tarkin kulmaheittäjä. Hanskilla oli hyvät nostot korin alta ja vaikeasti torjuttava hook-heitto. Arkko oli aivan huippuyksilö. Superheittäjä, jolla oli järkyttävän korkea hyppyheitto viidestä metristä. Hän pystyi kesken kuljetuksen ponnistamaan korkealle. Hän oli myös hyvä pelinrakentaja ja syöttelijä. Ihan sydämellisiä ihmisiä molemmat, Jarkko juttelee.

Mika Kuusisto, 63, oli KTP:n edustusjoukkueessa vuodet 1983-1992. Hänelle kertyi lyhyessä ajassa yhteensä seitsemän mitalia (SM-kultaa 1988 ja 1991, SM-hopeaa 1985, 1986, 1987 ja 1990 sekä SM-pronssia 1984) ja viisi Cup-mestaruutta.

– Haluaisin tuoda julki tällaisen näkökannan, miten hienosti he ottivat nuoren pelaajan joukkueeseen. Minua kannustettiin ja heti tuli sellainen olo, että sinut on hyväksytty tähän joukkueeseen. Arvostan sitä paljon, sillä he olivat sen joukkueen vanhimpia pelaajia ja johtavassa roolissa. Totta kai he olivat pelaajinakin oman aikansa huippuja, mutta tuntui hienolta, miten he ottivat nuoren pelaajan suojiinsa.

– Hannun vahvuus oli kulmaheitto ja sellainen tietty röyhkeys, että tämä on minun alue. Arkko oli hyökkäyspään velho. Syöttö saattoi tulla ihan milloin ja mihin vaan. Koko ajan piti olla valmiina. Hän pystyi myös heittämään sellaisia puolen matkan heittoja ja ottaa omia ratkaisuja, Mika kertoo.

KTP-urat päättyivät hopeamitaleihin

Veljesten peliurat KTP:ssä päättyivät SM-hopeamitalit kaulassa. Vuonna 1985 oli Hanskin peliura vihreävalkoisissa ohi ja Arkon 1987.

Hanskin viimeinen peli kasvattajaseurassaan oli 2.4.1985 neljäs loppuottelu KTP-HNMKY 94-95. HNMKY nappasi tuolloin SM-kultaa otteluvoitoin 3-1 ja KTP sai hopeaa.

– Olin jo tarpeeksi vanha ja loukkaantuneena vähän väliä, reilun kuukauden päästä viimeisen pelinsä jälkeen 40 vuotta täyttänyt Hanski sanoo syyn lopettamiselleen.

Arkon viimeinen peli kasvattajaseurassaan oli 26.3.1987 käyty kolmas loppuottelu KTP-HNMKY 81-90. HNMKY vei kultaa otteluvoiton 3-0 ja KTP otti hopeaa.

Melkoinen yhteensattuma on, että Arkon voittaman ensimmäisen ja ainoan miesten Suomen-mestaruuden (26.3.1967) ja viimeisen SM-hopean (26.3.1987) välinen aikaero on tasan 20 vuotta!

– Jatkuvat loukkaantumiset ja ikä tietysti osittain, 37-vuotiaana KTP-uransa päättänyt Arkko tiivistää lopettamisen syyn.

Vaikka Paanasen veljesten kunniakkaat peliurat ovat jo takanapäin, on kaksikko tuttu näky edelleenkin Karhuvuoren urheilutalon katsomossa.

Mikä on vihreävalkoisen KTP:n merkitys teille?

– KTP on merkinnyt kaikkea koko urheilu-uran ajan, Hannu ja Ari Paananen sanovat kuin yhdestä suusta.

“Kotkan poikii ilman siipii,

maailman myrskyt keinuttaa,

taakse jäivät, nuoruuspäivät,

takaisin ei niitä saa,

laulut tuulen,

nuo vain kuulen,

enkä tiedä kauniimpaa.”

KIITOS LAPSUUDEN JA NUORUUDEN IKIMUISTOISISTA HETKISTÄ!

ONNITTELUT!