Puolustuksen kautta Loimaata vastaan

KTP-Basket kohtaa viikon toisessa sarjaottelussaan Korisliigassa toiseksi viimeisenä majailevan Loimaan Bisonsin. Kun Kouvot tiistaina ryöpytti KTP:n korisukkaa 117 pisteen verran, ei ole ihme, että Loimaata vastaan lähdetään puolustuksen kautta.

Päävalmentaja Roope Mäkelä palaa jälleen KTP:n penkin päähän korona-altistuksen jälkeen.

KTP:n olisi kahden peräkkäisen tappion jälkeen tärkeä päästä taas voittokantaan, jotta paikka ylemmässä jatkosarjassa varmistuisi. Kotiottelut etenkin häntäpään joukkueita vastaan pitäisi hoitaa kotiin.

Kotkalaisia vähemmän pelanneet Vilpas, BC Nokia, Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball ovat vain voiton tai kahden päässä takana, eikä tappioputkeen ole varaa.

KTP pääsee huomiseen otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan, kun vain Vili Nyman on poissa rivistä. Pelaavasta kokoonpanosta puuttuu toki myös Richard Williams, jonka poissaoloa paikkaa tuore hankinta Jahvon Blair.

Kouvoja vastaan kanadalainen Blair väläytteli heittotarkkuuttaan ja muutakin osaamista. Nyt, kun harjoittelua muun joukkueen kanssa on muutama päivä enemmän, voidaan odottaa, että kuviot löytyvät jo paremmin ja yhteispeli sujuu.

Myös vastustaja Loimaa lähtee perjantain otteluun ruma tappio niskassaan, kun BC Nokia peittosi sen kotisalissaan keskiviikkona peräti 39 pisteellä, 101-62.

Loimaalaisista voi Nokia-pelissä jonkinlaiseksi onnistujaksi nimetä vain takamies Thomas Vehmasen, joka teki 16 pistettä, otti kaksi levyriä ja antoi kuusi koriin johtanutta syöttöä.

Kohtuulliset tilastot teki myös 210-senttinen Jonathan Galloway (15/10), mutta muut  ”vahvistukset” olivat aika ulkona. Joukkueen tähän asti paras piste- ja levypallomies Zach Thomas, takamies Cortez Edwards ja Zachary Copeland saivat yhteensä aikaan vain 12 pistettä. Edwards ei ole mukana KTP:tä vastaan. Perjantaina myös Teemu Knihtinen putosi kokonpanosta.

Heitotkaan eivät loimaalaisilla tahtoneet löytää korisukkaa. Kolmosten prosentti oli vaatimaton 14, eivätkä kakkosistaan uponnut kuin vajaa puolet (47%).

Bisonsien päävalmentaja Darko Mihajlovics  oli ottelun jälkeen syystä pettynyt omiensa esitykseen. Mihajlovicin mukaan joukkue ei pystynyt vastaamaan BC Nokian fyysisyyteen, omaa eikä intensiteettiä ollut.

– Ottelu ei todellakaan mennyt, kuten odotimme. Mutta meillä ei ole aikaa jäädä märehtimään sitä peliä, vaan huolehtia, että tulemme Kotkaan oikealla energialla ja asenteella.

– Meidän täytyy päästä takaisin siihen hyvää peliin, jota pelasimme ennen taukoa, Mihajlovic sanoo basket.fi:n otteluennakossaan.

TEKSTI: Markku Kumpunen KUVA: Mikko Mäkelä

Kokoonpanot, KTP-Basket: Raitanen, King, Lehtoranta, Kuukkanen, Whitfield, Blair, Herrala, Brown, Timonen.

Loimaa Bisons: Lehtisyrjä, Copeland, Thomas, Heinonen, Aulasuo, Henttonen, Hollo, Airenne, Vehmanen, Galloway

Koronarajoitusten takia ottelu pelataan ilman yleisöä.

Ottelu on nähtävissä Ruutu+ -palvelussa.

KTP:n seuraavat ottelut:
KTP-Basket – Bisons Loimaa Steveco Areenalla perjantaina 21.1.2022 kello 18.30
Kobra-Basket Lapua – KTP-Basket Lapuan urheilutalo perjantaina 28.1.2022 kello 18.30
KTP-Basket – Salon Vilpas, Steveco Areenalla torstaina 1.2.2021 kello 18.30

Otteluennakon tarjoaa Kotkan Työterveys Oy