TEKSTI: TIMO KOPAKKALA
Ro-ro-alus tarkoittaa Wikipedian mukaan “laivaa, johon kuormaus tapahtuu sivusta, perästä tai keulasta rullaten.” Seagullsin oma “Ro-Ro-alus”, Ross-Rougeau-duo, sen sijaan rullasi lähinnä edestä KTP-Basketin “laivaan” (koriin) sen verran tiheään tahtiin palloja, että helsinkiläisseura tasoitti Korisliigan puolivälieräsarjan otteluvoitot 3-3-een Töölön Kisahallissa tiistaina. Seagulls voitti pistein 89-79 (42-36) ja ratkaiseva seitsemäs kamppailu välieriin pääsystä käydään torstaina Karhuvuoren urheilutalolla.
KTP aloitti Hannes Pöllän johdolla vahvasti. 8-2-johto oli kuitenkin jo ensimmäiseen taukoon mennessä kääntynyt 17-21-tappioasemaksi.
Toisella kympillä Seagulls käväisi jo 12 pinnan etumatkalla (32-20), joka kutistui pitkälle tauolle siirryttäessä kuuteen pisteeseen.
– Näytimme hyviltä alkuminuuteilla. Puolustimme hyvin ja olimme kärsivällisiä hyökkäyskuvioissamme, mutta sitten Seagulls tiivisti puolustustaan. Emme olleet tarpeeksi kovia korin alla ja pystyimme vastaamaan heidän fyysisyyteensä vasta toisen neljänneksen puolivälissä, KTP-Basketin päävalmentaja Darko Mihajlovic sanoi.
Toisella puoliajalla Seagulls johti suurimmillaan jo 17 pisteellä (81-64), joten paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä.
Rene Rougeau (25/10/6r) ja Kahron Ross (21/2/12s) olivat seitsemän miehen rotaatiolla pelanneen kotijoukkueen ratkaisupelaajat.
– Toisella puoliajalla pelasimme jotenkin hermostuneesti. Emme saaneet hyökkäyspeliämme kuntoon ja Pick and roll -kombinaatio Ross-Rougeau aiheutti meille ongelmia, emmekä löytäneet reseptiä siihen, Mihajlovic jutteli.
KTP voitti levypallot 40-25, mutta hyökkäyslevypallojen (18) hyödyntäminen ei ollut kehuttavalla tasolla.
KTP:n ykköspelaaja oli Pöllä, joka ehti vajaan 23 peliminuuttinsa kuluessa tehdä 23 pistettä (pelitilanneheitot 9/11, vaparit 5/6) ja kirjauttaa Rougeaun (36) ja Rossin (28) jälkeen kentän kolmanneksi korkeimman (25) teholuvun.
– Saatiin ihan hyvä aloitus, mutta sen jälkeen Seagulls pystyi suoriutumaan varmasti läpi pelin. Seagulls pelasi kovempaa kuin me. Ei pystytty kuin hetkittäin vastaamaan, “Hanski” sanoi.
KTP ja Seagulls ovat nyt kohdanneet tällä kaudella 10 kertaa ja voitot ovat 5-5. KTP on tehnyt otteluissa 820 pistettä ja Seagulls 828.
Ottelut ovat päättyneet KTP:n kannalta katsoen järjestyksessä: Tappio, tappio, voitto, voitto, voitto, voitto, tappio, voitto, tappio, tappio.
– Me ollaan hyvin tasavahvoja Seagullsin kanssa. Kumpi saa sen ratkaisevan runin, se sitten määrittää tosi paljon. Viime peleissä olemme olleet ottavana osapuolena. Kyllä meillä on kuitenkin materiaalia vastata heidän kovuuteensa. Meidän pitää vain tehdä se, KTP:n keskushyökkääjä jutteli.
Jayden Taylor (17/7) teki melkein normaalit tilastolukemansa, mutta keräsi joukkueensa heikoimman plusmiinus-saldon (-15).
Lähes 35 minuuttia pelannut Tucker Richardson oli ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa. 15/5/5s on ihan kelpo saldo, mutta seitsemän pallonmenetystä ei ole.
– Edessä on nyt seitsemäs peli. Jokainen pelaaja haluaa pelata Game 7-pelejä. Kaikki tai ei mitään, Mihajlovic sanoi.
KTP-Basketin pisteet/levypallot:
Hannes Pöllä 23/5, Jayden Taylor 17/7, Tucker Richardson 15/5/5s, Koen Sapwell 12/3/5s, Aaron Carver 5/8, Jesper Granlund 5/2, Remu Raitanen 2/1, Tuomas Hirvonen 0/3.
KTP-Basketin heittotarkkuudet:
2p 21/46 = 46,7%
3p 8/20 = 40%
1p 13/21 = 61,9%
Otteluraportin tarjoaa Kotkan Asunnot Oy