KTP-Basket ja Salon Vilpas pelasivat juuri niin tasaisen kamppailun kuin sarjataulukon perusteella saattoi olettaa. Vilpas oli kuskin paikalla lähes koko ottelun ja pystyi pitämään KTP:n takanaan loppupelin painostuksesta huolimatta numeroin 85-76 (43-38).
Harvoin levypallopelin niin reilusti voittanut joukkue kuin KTP Salon illassa, häviää ottelun. KTP vei levyt 46-33 ja niistä hyökkäyspäässä peräti 25. KTP:n ongelmaksi muodostui kuitenkin heikot heittoprosentit. Kolmoset joukkue heitti 12 %:n tarkkuudella ja vapareistakin Vilpas teki 8 pistettä enemmän.
KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä otti tappion vastaan tyynesti.
– Joskus heitot uppoaa ja joskus ei. Täydet pisteet pelaajille kuitenkin yrityksestä. Me ollaan pelattu kotona huomattavasti vierasmatseja paremmin, vaikea sanoa mistä se johtuu. Ylihuomenna on kuitenkin jo seuraava peli (Seagulls) ja keskittyminen täytyy siirtää sinne, totesi Roope ottelun jälkeen.
Roope avasi myös ottelun pelisuunnitelmaa.
– Pelisuunnitelmassa lähdettiin Mikko Koiviston puolustamisesta,. Tarkoitus oli pitää tempoa, ja kyllä me niissä onnistuttiinkin. Illan tilastot muistuttavat alkukauden peleistä, voitettiin levyt ja heitettiin surkeasti, mutta sanoin jätkillekin kopissa, että jos taistellaan näin hyvin ja hävitään näin vähän, ei sille minkään voi.
– Koko kauden kuva on ollut, että hävitään tai voitetaan, kovan taistelun kautta mennään, summasi Roope vielä ottelun.
Salon Vilpas otti neljännen peräkkäisen voiton ja Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen oli luonnollisesti tyytyväinen ottelun jälkeen.
– Totta kai olen tyytyväinen voittoon ja jatkan ihmettelyä, kuinka nämä pelaajat aina pystyvät venymään. Hieman huolestuttaa heidän isot kuormansa ja toivottavasti sairastuvalta saataisiin ukkoja kentällä mahdollisimman pian, Sami totesi ottelun jälkeen.
KTP:n ykkönen oli ehkä hieman yllättäen Roydell Brown. Illasta toiseen yritteliäästi pelaava Brown oli nyt myös tehokas hyökkäyspäässä viimeistellen tehot 21/5. Remu Raitanen teki normaalien keskiarvojen mukaiset tehot 19/7, mutta sihti ei ollut parhaimmillaan. Urald King oli Vilppaan Bryan Griffinin kovassa puristuksessa, mutta teki silti tilastot 12/13, raapien peräti 8 hyökkäyslevypalloa.
– Surkea heittopäivä ja muutamat nukahdukset puolustuksessa maksoi voiton. Oli kyllä kova matsi, ja kovaa sai vääntää Juho Nenosta vastaan, tiivisti Remu illan ottelun.
Vilppaasta tehokkain oli Brian Fobbs. Liukas ja atleettinen Fobbs oli KTP:lle hankala puolustettava, tilastoiden 22/2/6. Myös Griffin jatkoi hyviä otteitaan viimeistellen tehot 16/16.
TEKSTI: Harri Laine, KUVA: Mikko Mäkelä
KTP:n seuraavat ottelut:
KTP-Basket – Seagulls Steveco Areena perjantaina 11.3.2022 kello 18.30 (Ruutu+ ja VeikkausTV)
Kouvot – KTP-Basket Jatke Areena tiistaina 15.3.2022 kello 18.30 (Ruutu+)
Tampereen Pyrintö – KTP-Basket, Pyynikin palloiluhalli keskiviikkona 19.3.2022 kello 16.00 (Ruutu+)